Suomikasinon blogi

Sini Ariell

Vierailijabloggaajamme Sini Ariellin kuulumisia:

Blogilukijoiden erikoistarjouksena 200 % bonus!

Sinin ajatuksia

Olen kyllästynyt tunnetilojeni ailahteluihin. Koen ainakin kerran kuussa, olevani vailla päämäärää, tuuliajolla. Seuraavassa hetkessä koenkin olevani mukana liian monessa projektissa, että miltei ähky tulee. Joinain päivinä on ikäkriisi päällä ja seuraavassa hetkessä kiitän luojaa, että olen vanha pieru joka elää juuri nyt täysillä omaa elämäänsä, välittämättä lapsellisuuksista tai vihamiesten huuteluista. On raskasta olla nainen, naisen pään sisällä.

Facebook ja sosiaalinen media ovat pullollaan naiskauneutta, äärimmäisyyksiin vietyjä ihmiskehoja ja upeita aseteltuja poseerauksia. Sitä alkaa väistämättäkin miettiä, että miltä sitä itse näyttää nykyisin ja vertaa näihin taruolentoihin. Kaikki kuvat ovat järjestäen fotoshopattuja, niinpä voin kutsua niitä taruolennoiksi. Masentaa tiedostaa että elämänpolku on tullut joiltain osilta jo tiensä päähän ja taas toisaalta uusia ovia aukeaa joka viikko eri suuntiin.

Raivoamista en enää harjoita. Se kuului näihin samaisiin ailahteluihin. Nyt enää vain mieli vetää hiljaiseksi, uppoudun omiin ajatuksiini ja kelaan aikaa taaksepäin. Olenko sittenkin löytänyt seesteisen onnen. Tätäkö on olla saavuttanut kaiken haluamansa elämässään. Mitä nyt sitten. En halua enää mitään, minulla on ihan kaikki mitä halusin muinoin. Olen eksyksissä, kun minulla ei ole enää mitään tahtotilaa olla jossain muualla, tehdä jotain muuta tai olla enemmän sitä mitä olen. Eli kysynkin, mitä nyt tästä eteenpäin. Ahdistunko seesteisyydestä ja rauhallisesta tavallisesta arjesta? Sitäkö ailahteluni ja mielialojeni muutokset ovat? Olen aina ollut pää kolmantena jalkana juoksemassa joka suuntaan ja sutinut huulikiiltoa lennossa. Venyttänyt penniä ja pärjännyt omillani, joskus reippaasti köyhyysrajojenkin puolella. Nyt kun työtä riittää, fyrkkaa tulee älytön määrä siihen verrattuna mihin olen tottunut ja työtahti sekä elämäntahti on hidastunut kotona köpsöttämiseen, olen rauhoittunut.

Sopiiko rauhallinen elämäntyyli kuutenkaan juuri minulle. Näen kaipaavani haasteita, kiirettä, ihmissuhteita ja hulinaa. Tienaan tällä hetkellä naurettavan paljon, työmäärääni nähden. En ole koskaan ollut hyvä rahan kanssa. En ole sitä edelleenkään, siksi onkin ihan hyvä kun pennit menevät suoraan talomme rakentamiseen. Toimikoot se sijoituskohteena nyt hetken. Rauhotun kaaoksessa. Nyt kun tarkemmin mietin, lamaannun hiljaisuudessa ja seesteisyydessä saan ahdistuskohtauksia sekä koen masentuvani. Kaaostila sopii psyykkeelleni paremmin. Jatkuva muutostila elämässäni pitää mieleni ja kehoni virkeänä. Raha ei ole koskaan tehnyt minua onnelliseksi. En tavoittele rahaa elämässäni. Huomaan sen seuraavan sydämeni paloa, eli tatuointieni tekoa sekä mallipuuhia, nyt minulle vihdoin alkaa kertymään pääomaa tekemälläni työllä, mikä oli aiemmin vain harrastukseni. Koen sen huojentavana seikkana.

Halusin lähteä Suomen politiikkaan. Olin vannoutunut siitä, että kuulun sinne ja saan vihdoin ääneni kuuluviin sekä asioihin muutosta. Sekään ei tietty ollut niin helppo keissi, kuin mitä luulin. Minun olisi pitänyt havahtua tähän jo aiemmin, sillä vaatisi maassa oloa, jotta prosessi saataisiin suoritettua laillisella tavalla. Olin valmis jopa muuttamaan Suomeen takaisin, päästäkseni hoitamaan kunniatehtävää edustajana kansalle. Noh, ehkä ensi vaaleissa sitten.

SIIRRY SUOMIKASINOLLE

Olin somelakossa viime vuonna, keskittyäkseni vauvaani enemmän. Nyt olen jälleen siinä pisteessa, että kännykän naputtaminen saa jäädä hetkeksi. On surullista huomata, miten paljon sitä kuluukaan aikaa kaikkeen turhaan, kuin oman ainoan lapseni kehityksen seuraamiseen. Otin Facebookin kännykästäni pois. Ruutuaikani väheni 7h päivässä 2,5h, mikä koostuikin sähköposteista ja messengerin viesteihin vastaamisista. Huomaan helpottaneeni olotilaani, kun en näe jatkuvaa negatiivista uutistulvaa newsfeedissäni. Ei enää ole tietoa pakolaisten raiskausringeistä, pedofiileistä, suomalaisten vanhusten ahdingosta tai muustakaan, mikä usein huolestutti mieltäni pitkiksikin ajoiksi. Nyt keskityn vain tähän elämään, mitä elän ja asioihin joihin voin vaikuttaa. Tieto tuo tuskaa, on erittäin osuva sanonta. Nyt kun en ole enää tietoinen kaikesta pahasta, ei se järkytä mieltäni empaattisena ihmisenä. Enhän minä voi edes suoraan ilmaista itseäni huolesta, mikä painaa, kun saan siitä bannia päiviksi.

Eli elämäni on nyt huomattavasti parempaa. Faktahan on, että mitään en saa muutettua, ellen ole poliitikko. Asioihin voi vaikuttaa omassa elämässään niin hyvin vähän, mutta kun on täysillä mukana siinä mitä tekee ja mihin uskoo, kaikki on mahdollista. Oman onnellisuuden eteen on taisteltava joka päivä ja kun sen löytää, luo onnellisuutta myös ympärilleen. Ehkä se onkin elämän tarkoitus after all.

 

 

Ajatuksia vuoteen 2019

Vuosi 2019 alkoi hiljaisesti. Vuosi vaihtui sateisessa kelissä. Istuimme naapurissa ihmetellen elämää, sitä miten nopeasti vuosi hujahti. Viime vuoden vaihteessa olin synkissä vesissä raskauden, vauvan ja unettomuuden kanssa. Tämä vuoden vaihde oli seesteinen. Oli mukavaa tehdä ei mitään. Istuttiin sadekelillä nauraen Pennyn esiintymiselle. Hän ja Stuart menivät nukkumaan jo 22 aikoihin. Me istuimme aina keskiyöhön asti.

Kelit ovat olleet ehkä jopa liian kuumia täällä, niinkuin jokainen vuosi. En todellakaan näe ilmastonmuutosta, ettäkö lämpötilat nyt olisivat jotenkin niin radikaalisti muuttuneet, niinkuin Suomen lehdistö kovasti väittikin. Ihan samat lämpötilat täällä jyllää joka tammikuu. Talo rakentuu hiljalleen valmiiksi. Aurinkopaneelit on asennettu nyt katolle ja sähkö saadaan niiden kautta koko talouden pyörittämiseen. Vesi tulee sadevedestö ja valuu katolta ränneistä tankkiin. Talomme on siis täysin ekologinen ja käytännössä emme tule saamaan sähkö- tai vesilaskuja ikinä enää. Emme ole myöskään ottaneet lainaa talon rakentamiseen, joten ei myöskään tule lainanlyhennyksiä. Odotamme innolla kaiken valmistumista, jotta päästään sisustamaan uutta kotia.

Olen miettinyt itseäni, elämääni ja sitä mikä minusta on tullut. Olen lakannut haluamasta asioita. Olen vihdoin erittäin onnellinen. Ainoa mikä harmittaa oli se, etten pystynyt hakemaan ehdolle tämän kevään vaaleihin, kun en ollut paikan päällä hamuamassa ääniä puoltamaan ehdokkuuttani. Se on oikeastaan ainoa asia, joka hiukan hiertää. Tahtotila oli huikea saada jalka oven väliin ja päästä vaikuttamaan kotimaamme asioihin. On niin paljon päätöksiä, joita nykyinen hallitus on tehnyt, jotka eivät ole johtaneet yhteiseen hyvään, miltään kantilta katsottaessa.

Olen onnellinen. Penny on huikea pikku likka. Hän nauraa ja touhuaa kaikenlaista pitkin päivää. Asunto on kaaostilassa ja tavaran määrä on päätä huimaava. Penny on selvästi kaksikielinen. Puhun Pennylle suomea. Sanoin hänelle viime viikolla, näytä isille napa ja hän käveli Stuartin luokse ja näytti navan. Hänellä on lasten leikkipöytä mikä soittaa musiikkia ja sanoin suomeksi, mene painamaan sitä sinistä nappulaa tossa lastenpöydässä ja saadaan musiikkia. Penny käveli pöydän luo ja painoi nappulaa ja tanssi musiikin tahdissa. Ihan uskomatonta, miten lasten aivot sopeutuvat kaksikielisyyteen. Kun sanon Pennylle ”say bye bye”, hän vilkuttaa iloisesti ja sanoo ”moikka”. Elämä on helppoa. Penny menee naapurin farmille leikkimään eläinten kanssa päiväksi, kun tatuoin asiakkaita studiollamme. Heillä on kanoja, hevosia, lampaita, koiria ja papukaijoja. Tatuointiasiakkaita riittää enemmän, kuin kerkeän tekemään.

sini ariel

Farmilla elo on alkanut tuntua enemmän normaalilta. Ystäväni Jaanan tytör Julianna ja Niklas on meillä nyt kaksi kuukautta. Heille oli iso shokki, että hämähäkkejä on kaikkialla, aina. Isoja liskoja ryömii pihapiirissä. Käärmeitä luikertelee talon seinustaa pitkin ja kookaburrat nauraa käkättävät auringon noustessa ja laskiessa. Kaikki valkoiset linnut sähköjohdoilla ovat kakaduja, eivätkä lokkeja tai naakkoja. Kengurut hyppivät tien vieressä ja villieläimiä vilisee pusikoissa. On ollut huikeata huomata kaikki tämä taas uudelleen heidän kokemustensa kautta. Jotenkin sitä vain kaikki muuttuu normaaliksi. Arki mukautuu niihin puitteisiin, missä sitä elää ja kaikki uusi alkaa tuntua samalta vanhalta jutulta. Eli niin sitä vaan tajuaa, että ruoho ei ole sen vihreämpää aidan toisella puolen. Palmut huojuvat samoin kuin kuusipuutkin. Ruisleipää ei ole mikään voittanut vielä, tai salmiakki karkkeja.

sini ariel

Tee elämästäsi niin elämisen arvoista, oli se sitten missä tahansa. Arki muuttuu normiksi, joka puolella maapalloa. Ikävä on kotiin, pian nähdään. Maaliskuuksi tulemme jälleen!

Tule kanssani Ystävänpäivä Liveen Suomikasinon Facebook sivuille 14.2. klo 12.00 Jaossa pelibonuksia, jänniä juttuja sekä jollekin rupattelijalle Ystävänpäivä Lounas mun kanssa. Sovin voittajan kanssa paikan ja ajankohdan!

 

Sini Eduskuntaan!

Lähden ehdolle ensi kevään vaaleihin, jos minut hyväksytään ehdokkaaksi. Lähden näillä kärjillä viemään seuraavia asioita eteenpäin.

  • Suomi irti EU:sta.
  • Kansalaisille enemmän päätäntävaltaa yhteisiin asioihin , sekä verotukseen.
  • Vanhuksille ja vähävaraisille parempi turva ja tulevaisuus.
  • Parempi palkka hoitoaloille.
  • Koulutus kunniaan.
  • Kovemmat tuomiot henki- ja seksuaalirikoksissa.
  • Rajat kiinni ja tarkempi syyni, keillä oikeus tulla maahamme turvaan tai maahanmuuttajina.
  • Turvapaikanhakijoille ja maahanmuuttajille koeaika.

Suomi kuuluu suomalaisille. Olemme osa Eurooppaa, mutta en usko, että EU:lla on enää mitään annettavaa, mitään mitä ilman emme pärjäisi. Maamme on tullut omillaan toimeen vuosikymmenet, ja uskon Suomen omaavan hyvät neuvottelukyvyt ja suhteet ulkomaihin, ilman EU:lta tulevia säännöksiä, käskyjä ja määräyksiä. Suomi kuuluu sen omalle kansalle ja kansan on saatava jälleen päättää oman maansa asioista, niin pakolaiskysymyksissä, kuin raskaassa verotuksessa ja muiden EU maiden rahallisessa avustuksessa. Suomi irti EU:sta ja täysi päätäntävalta takaisin Suomelle, oman maan asioissa.

Kansalaisille enemmän päätäntävaltaa maamme yhteisissä asioissa. Enemmän äänestyksiä, joissa kysytään kansan mielipidettä, eikä yksinään valtion virkamiesten päätöksinä.

Verotus tulisi hoitaa yhteisillä päätöksillä, kansalaisten päättäessä, mihin haluavat veromarkkojensa menevän. Jokainen kansalainen saisi päättää vapaasti, minkä prosentuaalisen osan omista veroistaan laittaa tämän hetkisiin kohteisiin, joihin verorahojamme kulutetaan esim: sosiaalikuluihin, vanhustenhoitoon, pakolaisiin, koulutukseen, teiden kunnossapitoon, maanviljelijöiden tukemiseen, pientuloisten ja kodittomien auttamiseen, ulkomaiden avustukseen jne.

Nähtäisiin, mihin suomalaiset haluavat verorahojaan sijoittavan ja olisi myös oikeudenmukaista kansalaisia kohtaan, saada olla osa päätöstä mihin valtiomme rahat kulutetaan. Tällä hetkellä tilanne näyttää auttamattomasti täysin retuperäiseltä oman kansamme hyvinvoinnin edistämisen suhteen. Kaikki mistä leikkaukset tehdään, vahingoittavat omaa kansaamme. Leikkauksia on toki tehtävä, jotta saadaan nipistettyä varoja muihin kuluihin. Kysymys nyt kuuluukin, miksi Suomi haluaa saada jatkuvalla muiden auttamisella vain lisäkuluja itselleen. Niinkuin sanonta kuuluu ”laita happinaamari ensin omalle naamallesi, jotta voit auttaa toista”. Ensin on saatava oma maa balanssiin, ennenkuin lähdetään syytämään miljoonia muille kansoille.

Kansanedustajille peruspalkka, eikä mitään erityiskohtelua. He jotka hallitukseen haluavat lähteä maamme asioista päättämään, lähtevät sinne ihan perusliksalla, eikä äkkirikastumisen toivossa. Näin ollen päättäjämme ovat työssään, palavasta halusta toimia maamme edustustehtävässä, eikä paksumman lompakon toivossa.

Jokaiselle päättäjälle vastuu vaalilupaustensa kiinnipitämisestä. Se mitä kansalle vaalien aikaan luvataan, niistä on pidettävä kiinni. Suomen lait eivät myöskään saisi olla eriävät peruskansalaiselle, tai kansanedustajalle. Ei erityiskohtelua.

Kansanedustajille peruseläke, minkä kaikki muutkin kansalaiset saavat tulojensa mukaan. Ei erityiskohtelua.

Ehdottomasti paremmat oltavat vähätuloisille, sekä vanhuksille. Toveria ei jätetä- teemalla, oman kansamme kärsivät ihmiset ansaitsevat taloudellisen turvan. Vanhukset eritoten ovat omalta osaltaan jo kantaneet kortensa kekoon ja maksaneet veronsa valtiolle työvuosinaan. He ovat maamme peruspilarit ja ansaitsevat kunniakasta hoitoa, taloudellista turvaa, eikä nöyryytystä köyhyysrajan alapuolella. Kukaan ei myöskään halua kuolla hoitokodissa, joissa kiireiset alipalkatut hoitajat huutavat sinulle ”tee vaippaan”.

Hoitoaloille parempi liksa. En mielestäni tarvitse edes tähän luetella syitä miksi. Jokaikinen tietää, miten tärkeää työtä jokainen hoitoalalla toimiva henkilö tekee. Tästä työstä on saatava huomattavasti parempi palkka, kuin mitä tällä hetkellä. Hyvinvointivaltiomme peruspilareista yksi rakentuu hoitoalan urhoollisista henkilöistä, jotka tekevät kaikkensa pitävänsä omistamme huolen.

Koulutus jälleen kunniaan. Ei leikkauksia koulutukseen. Enemmän tukirahoja koulutukseen. Suomi on ylpeä kantaessaan nimikettä ”maailman paras koulutussysteemi”, pidetäänhän sen lippu ylhäällä vielä tulevillekin sukupolville.

Kovemmat tuomiot seksuaali- ja henkilörikoksissa. Ei voi olla mahdollista, että veronkierrosta tai talousrikoksista saa vuosien kovemmat tuomiot, kuin esim lapsen raiskaamisesta, tai taposta. Kovemmat tuomiot vähentäisivät kynnystä sortua henkirikoksiin, raiskauksiin ja lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan. Ilman kovia tuomioita, ei kynnys rikoksen tekemiseen ole kovinkaan suuri.

Rajat kiinni pariksi vuodeksi ja maamme omat asiat ensin kuntoon. Suomi on nyt siinä pisteessä, että on aika ottaa aikalisä. Ei enempää turvapaikanhakijoita. Olemme antaneet auttavan kätemme. Meitä suomalaisia on hyvin pieni määrä avustamaan rahallisesti pakolaisvirtaa ja heidän sopeuttamistaan. Totuus on se, että valtiomme on täysin kykenemätön haalimaan lisää elätettäviä.

Työssäkäyviä veronmaksajia on vain osa Suomen kansassa ja heidän niskaansa ei tulisi kaataa ylimääräisiä menoja. Toiseksi on pysähdyttävä ja selvitettävä keitä kaikki tulijavirrassa tulleet ovat. Emme voi hyväksyä, että maahamme saa virrata ihmisiä mistä maasta tahansa elintasopakolaisiksi, kun oman maamme kansalaisillakin on hätä. On aika tarkistaa ne henkilöt, jotka maahamme ovat nyt tulleet. Lähettää ne takaisin, joilla ei ole välitöntä vaaraa omassa maassaan ja antaa heidän olla , jotka oikeasti turvapaikkaa ovat vailla.

Taustojen ja henkilöllisyyksien tarkistus heidän osaltaan, keitä maassamme nyt on ja koeaika sopeutumisen suhteen. Meillä ei ole mitään pakotetta ottaa kymmeniä tuhansia maahamme elätettäviksi, ellei heillä ole aikeitakaan osoittaa halukkuuttaan olla osa yhteiskuntamme rakennetta, jossa pääsääntöisesti ihmiset käyvät töissä, noudattavat lakia ja maksavat veroja valtion yhteisen hyvän puoleen. Koeaika, missä on ukaasi henkilölle. On oltava osoitus jonkinlaisesta sopeutumisesta ja halusta olla osa yhteiskuntaamme. Kun koeaika tulee täyteen, lähetämme ne takaisin joilla ei ole minkäänlaista näyttöä yhteiskuntamme yhteisen hyvinvoinnin ja työelämän suhteen, tai henkilöt joilla on rikostaustaa Suomessa koeaikana ollessaan. Ei meidän tarvitse hyysätä seksuaalirikollisia omassa maassamme, omilla veromarkoillamme.

Suomenkielen koulutus pakolliseksi, jotta sopeutuminen pieneen väestöömme sujuisi molemmin puolin helpommin.  Työelämään harjaannuttamista, sekä kulttuurimme tietämyksen kasvatusta. Annetaan maassamme oleville mahdollisuus onnistua osana Suomalaista yhteiskuntaa.

Turvapaikanhakijoille sekä maahanmuuttajille rikoskortti. Periaatteella ”huti ja ulos”. Ei meidän tarvitse hyväksyä rikoksia turvapaikanhakijoilta. Rikoksille eri pisteytys, jonka avulla saadaan päättää rikollisen välitön kotimaahansa palautus, tai muunlainen rangaistus. Koeaika jokaiselle, lähinnä siksi että näemme hieman millaisista henkilöistä on kyse. Rikoksia ei mielestäni kuulu suvaita turvapaikanhakijoilta. Jos turvaa tulet hakemaan Suomesta, saat käyttäytyä sen mukaisesti.

Kiitos nam!

Rakkaudella,

Sini

 

Aikaisemmat kirjoitukset:

Pennyn ensimmäinen vuosi

Penny täytti 1v. Niin se aika vaan juoksi maratonia täälläkin. Olit suloinen, mutta itkuinen vauva. Kolme ensimmäistä kuukautta meni lennossa vaikka usein yön tunnit tuntuivatkin ikuisuudelta. Olit kipeä vatsastasi, koliikki sekä refluksi saivat sinut voimaan aika huonosti joka syötön jälkeen.

Joulun aikaan minä aloin palamaan loppuun, niin voi käydä kelle tahansa äidille, kun joutuu olemaan yli vuoden hereillä jatkuvasti sekä huolehtimaan pienestä kipeästä ihmisestä. Uuden vuoden vietit Sydneyssä mummon ja papan kanssa Carmenin luona. Minä kävin katsomassa ilotulitukset keskustassa.

Tammikuussa aloit jo voimistua, syömään kiinteitä pöperöitä ja olemaan aktiivisemmun läsnä. Aloit ottaa kontaktia ja hamuilemaan asioita. Helmikuussa minä aloitin työt tatuoijana ja sinä vietit satunnaisia päiviä naapurin Jackien luona, jota kutsumme sinun Nan Jackiksi. Mummo se on siinä missä oikeat mummosikin.

Maaliskuu vietettiinkin Suomessa. Lensimme pitkät lennot kuumuudesta äärettömään kylmyyteen. Et piitannut -35 pakkasesta mitään. Kävimme laivalla jopa Ruotsinkin puolella. Olit reipas vauva. Itkuja et oikeastaan enää itkenyt läheskään niin paljon kuin aiemmin, kiinteä ruoka ja koti Suomi taisi olla sinulle mieleistä. Perheemme rakasti sinun seuraasi. Olit isompi kuin serkkutyttösi Pinja, joka on kaksi kuukautta sinua vanhempi. Olitte vierekkäin syöttötuoleissa, kun Outi mummo syötti vispipuuroa molemmille.

Pulkkaretket vilttien sisällä sai sinulle unen silmään ja isäsi ihmetteli, miten et kärsinyt kylmyydestä yhtään niin paljoa kuin hän, papan pilkkihaalariin kääriytyneenä. Kotiin lensimme huhtikuun alkupäivinä, isi lähti jo aiemmin töiden vuoksi. Sinä ja minä teimme siis äiti-tytär reissun Suomesta Australiaan. Olit huippu matkaseuraa ja kaikki ihmiset ihastelivat olemustasi lennoilla. Nukuit molemmat lennot kun vierustoverivauvat kiljuivat kurkut suorina.

Huhtikuun puolivälissä tuli Jaana-täti Nakkilasta meille kuukaudeksi, lähti kotiin toukokuun puolivälissä juuri ennen kuin hänelle syntyi lapsenlapsi. Jaana piti sinusta hyvää huolta ja aloitti ensimmäiset rutiinit päivä- ja yöpuuhissa. Olimme kaikki iloisia hänen pitkästä visiitistään. Teimme jopa road tripin Brisbaneen, Debbie mummo tuli mukaan myös. Haimme tätisi auton sieltä, yövyimme kaksi yötä hienossa hotellissa ihan meren rannalla. Rakastit Jaanan huolenpitoa ja soutaa suotaa laululeikkejä hänen kanssaan. Lauloimme tuntien mittaisia lastenlaulu kimaroita ajomatkoillamme ja sinä istuit tyytyväisenä takapenkillä, mainitsematta ettei mitkään sanat menneet oikein yhdessäkään lastenlaulussa, jota joikasimme.

Toukokuussa tuli kutsu Cameronin ja Angelan häihin Kanadaan. Sinne siis. Oli isäsi suurin toive tehdä maailmanympärysmatka. Toteutimme sen samalla, kun piipahdimme häissä. Väänsimme töitä touko- ja kesäkuun, keräsimme retkikassan täyteen. Heinäkuun toinen päivä matka alkoi.

Retki alkoi Uudesta Seelannista, koneen vaihdolla Los Angelesiin. Losista lento Las Vegasiin. Las Vegas oli polttavan kuuma, istuit rattaissa kun kävelimme kasinojen täyttämiä katuja, ihmisvilinä oli älytön. Kaikki tulivat juttelemaan sinulle, olit ainoa vauva Vegasissa. Näytimme eriskummalliselta kolmikolta. Pelasimme yömyöhään, koska sinä et nukkunut, olit Australian kellon ajassa. Sinun ilta oli Vegasissa klo 04. Ei se menoa haitannut, sillä se kaupunki ei koskaan nuku. Ihastelit kaikkea näkemääsi. Teimme pitkän ajomatkan Grand Canyonille, poseerasit hienosti kallion kielekkeellä, olit jälleen turistinähtävyys ollen ainoa vauva paikan päällä.

Vegasista lensimme Calgaryyn Kanadaan. Majottauduimme vuokratussa talossa Cameronin äidin, isin, sedän, sekä Mattin ja Amy-tädin kanssa. Oli huikeat kaksi viikkoa. Ajelimme Banffiin ja näimme ihka elävän Grizzly-karhun tien vieressä, sinä nukuit mutta minä sain sen kameralle, sillä uhkarohkeana hyppäsin autosta kuvaamaan sitä. Calgaryssä oli Stampede tapahtuma, kävimme sielläkin pyörähtämässä. Ihastelit huvittelulaitteita ja ihmisvilinää. Häät meni hienosti ja olit vallan mainiosti, nukkuen rattaissasi. Kaikki lapset tykkäsivät leikkiä kanssasi.

Calgarystä lensimme Vancouveriin, yövyimme yhden yön ennen seuraavaa lentoa. Vancouverista lensimme lyhyen pätkän New Yorkiin. Vietimme siellä viikon. Kävimme kanssasi Bronxissa, Harlemissa sekä katsomassa New York Yankees baseball matsia, teimme nämä kokemukset vain siksi, koska meille oli kerrottu ettei kannata missään tapauksessa käydä näissä paikoissa vauvan kanssa. Kävimme ja oli huikeita kokemuksia. Bronx jäi elävästi mieleen ja paikallisten ihmisten asennoituminen, nähden ehkä ensimmäistä kertaa maidonvalkoisen pikkuvauvan kulmillaan. Sait lahjoja, hedelmiä ja suukkoja Bronxin matameilta. Se oli kuin elokuvista. Time Square oli mieletön. Et jälleenkään nukkunut öisin, joten kävellä löntystelimme siellä yön pikkutunneilla, tavaten mitä mielenkiintoisempia ihmisiä. Olit koko viikon aikana ainoa vauva mitä näimme Nykissä, jäit varmasti kaikkien mieleen sinisine silminesi.

Manner vaihtui Eurooppaan. Frankfurtin kautta Ateenaan, josta Egyptiin Cairoon. 30miljoonan ihmisen kaupunkiin. Olimme varanneet 5 tähden Marriot hotellin aivan pyramidien kupeesta, jossa vietimme kaikki ne kolme päivää, mitä oltiin Egyptiä varten varanneet. Niilin-risteily sekä pyramidit tuli nähtyä ja koettua, sinut olisi jokainen paikallinen ukko halunnut ostaa muutamalla sadalla kamelilla. Kävit pyramidien sisällä vauvan rintarepussa, oppaat sanoivat sinun olleen heidän uransa ainoa vauva, joka on tämän tehnyt. Olet aika huikea mimmi. Nauraa räkätit kun kolkuttelimme hevosrattain Gizan kapeita kujia.

Lento Ateenan kautta Jerusalemiin oli nopea ja vaivaton. Jerusalem oli kokemus, ehkä yksi mieleenpainuvimmista. Tykästyit taksikuskiimme, joka huolehti sinusta kuin omasta lapsenlapsestaan. Hän oli Palestiinan muslimi, joka asui Jerusalemissa. Hän ajatti meitä koko viisi päivää aina Tel Aviviin saakka. Nautit raunioista, joskin ylimieliset juutalaisnaiset koittivat kaataa vahingossa rattaasi kahteen otteeseen kapeilla kujilla Jerusalemin linnoituksen sisällä. Söit paikallista ruokaa ja ilakoit ryömiessäsi temppeleiden puutarhoissa. Nousit seisomaan Getsemanen porttia vasten. Olit ainoa turistivauva, jonka moni paikallinen meille halusi tulla kertomaan ihastellen. Kävimme myös Jerikon puolella ja kastoimme sinut joessa jossa Jeesus oli kastettu, se oli kuulema pyhää vettä.

Jerusalemista lensimme Sveitsiin. Kauniisiin alppikylän maisemiin, jota vain riitti kilometki kaupalla. Vuokrasimme auton jolla ajoimme koko maan ympäri. Kävimme myös Italian puolella. Asuimme landella, pikkuruisessa mökissä, hevostalleilla. Aamuisin kävimme tervehtimässä Max ja Moritz nimisiä aaseja kanssasi. Rakastit maaseutua ja eläimiä. Sveitsissä et ollut nähtävyys, siellä oli paljon sinisilmäisiä vaaleatukkaisia lapsia.

Sveitsistä lensimme Singaporeen, vietimme yön siellä ja loikkasimme Kambodzaan viikoksi. Kambodzassa tutustuimme tuktuk-kuskiin nimeltä Sin. Hän vei meitä muutaman päivän tutustumisen jälkeen tapaamaan vanhempiaan maaseudulle. Kyläläiset olivat erittäin yllättyneitä sinun sinisistä silmistäsi, kaikki halusivat tulla sinua katsomaan ja halaamaan. Sinä otit kaikki ilomielin vastaan. Olit iloinen ja reipas. Jäit Sin:in vanhempien luokse muutamaksi tunniksi kun kävimme lehmäkärryillä riisipelloilla. Kambodzan reissu oli uskomattoman upea. Sinä kävit temppeleitä läpi kanssamme, Ankor Watissa sekä monissa muissa. Et ollut moineskaan kaikista kiinalaisista, jotka halusivat kuvata sinua kanssaan.

Kambodzasta lensimme Laosiin. Laos oli sateinen. Leikit lätäköissä, rakastit paikallista ruokaa ja nautit leikkiä lehdillä ja kukilla, mitä maasta löysin. Uit hienosti tunteja isäsi kanssa altaassa. Olit reipas koko reissun. Laosista jäi mieleen kun katselimme aamulla oransseihin pukeutuneita munkkeja, almun keruu tehtävissään. Koitit kovasti huutaa hei hei heille, mutteivät he kääntäneet päätään.

Viimeinen kohde oli Vietnam. Sielläkin satoi. Olimme Hanoissa, ihan keskellä keskustaa. Oli mahdoton kävellä rattailla tien vierustaa, liikenne oli ihan mahdoton. Satoi kaatamalla, sinua se ei näyttänyt haittaavan. Istuimme kuppiloissa ja kapakoissa, nauratit kaikkia ja nautit olostasi. Teimme risteilyn saaristoon. Näkymät oli huikeat, kun liplatimme banaanin lehtiveneellä, olit kuulemma ainoa turistivauva ikinä, joka oli siellä nähty. Vaihdoin jopa vaippasi kiikkerässä kanootissa, niin taitavaksi olin matkan aikana tullut jos missä oli vaipan vaihto osunut eteen.

Reissun jälkeen koitimme kääntää unirytmiä ennalleen, sillä et nukkunut koko retken aikana oikeaan aikaan, eli illasta aamuun, vaan aamuyöstä puolille päivin. Vietimme synttärisi kolme viikkoa retkestä ja kaikki tulivat juhliisi. Kerroimme huikeat tarinat tapahtumista ja nautimme Suomalaista kinuskikakkua, minkä olin leiponut. Sait niin paljon lahjoja, etten tiedä mihin ne kaikki tunkea.

Olet Penny ihan huippu muksu. Osaat kävelläkin jo, opit 11 kuukautisena eli välittömästi kun olimme saapuneet kotiin. Nyt juokset ja naurat. Olet huumorintajuinen ja ihan älyttömän suloinen sosiaalinen bilehile. Olen sinusta ihan mielettömän ylpeä. Ja on niin äärettömän kivaa kun minä sain sinut elämääni. Sinä teit minusta ehjän. Olen niin omnellinen. Kiitos.

Rakkaudella,

Sini

 

 

Haluan kirjottaa sisäisestä demonista nimeltä Itseinho.

Olen kärsinyt sen läsnäolosta ajoittain hyvinkin raskaasti. Kamppaillut sen huutavia ivoja vastaan, ivailuja jotka ovat pahempia kuin yhdenkään trollin huutelut. Kyllä, oman pään sisällä huutavat ajatukset kuin äänet, mollaukset ja lyttäykset satuttavat varmasti yhtä paljon kuin kiusattuna oleminen. Itseinhon huutelut johtavat toisinaan siihen pisteeseen saakka, jolloin olet miltei jo vakuuttunut siitä, että olisi varmasti kaikille parempi, että vain kuolisin pois. Koulukiusattujen ihmisten huono itsetunto juontaa juurensa kiusaamisen ajoilta ja aikuisiällä itseinhon räiskyvät mollaukset ovat usein suoria kopioita lauseista joilla heitä on jo lapsena lytätty. Näin minunkin kohdalla.

Minulla itseinho nostaa päätään menkkojen välisinä aikoina, välillä hyvinkin rajusti. Se kertoo miten karmivan ällöttävä olen, ruma ja epämiellyttävä ihminen kellekään ystäväksi. Itseinho tietää synkimmät salaisuutesi ja pienimmätkin epäkohdat ulkomuodossasi sekä mielesi heikkoudet. Se on välillä niin vakuuttava haukuissaan, ettet enää kykene edes nousemaan vuoteesta. Itseinho kylvää vihaa itseäsi kohtaan ja turmelee kaiken ympärilläsi.

Se pistää ajatusleikkejä pääsi sisään, saa sinut luomaan riitatiloja läheisten ihmisten kanssa, ihan kuin testatakseen, “näitkö nyt kukaan ei pidä sinusta, et ansaitse onnea”. Testatakseen, pysyvätkö ystäväni läsnä, vaikka muutunkin ajoittain ihmishirviöksi.

Tunnusmerkkejä itseinhon läsnäolosta on kaiketi turha luetella, mutta tässä muutamia ajatuksia omasta itseinhostani ja sanoista jotka toistuvat ajatukset pääni sisällä.

“Olet täysin sitä paskaa mitä ihmiset haukkuvat sinun olevan.

Olet yksi rumimmista ihmisistä, mitä tiedän, sisäisesti ja ulkoisesti. Olet ruma, niin ruma että viiltely tekisi kunniaa kasvoillesi. Olet saamaton ja sillä asteikolla, ylintä kastia. Et saa mitään aikaiseksi ja kaikki mitä yrität on turhaa ja huonosti toteutettua. Epäonnistut kaikessa, aina. Et saa edes pyykkejä koneeseen. Vertaa itseäsi kaikkiin muihin ja huomaat miten huono olet, oikeastaan kaikessa. Et ole tällä hetkellä mitään, joskin aiemminkin olit ihan yhtä huono. Lopeta olemasta mitään, olet näkymätön. Lakkaa pyristely ja vakuuttelu itsesi onnellisuudesta, et ole sitä edes ansainnut. Onni minkä saat, vien sinulta pois. Vihaan sinua ja kaikkea mitä olet. Haluan tuhota kaiken hyvän elämässäsi ja nujertaa sinut kuoliaaksi. Henkisesti olet heikko ja sinun kuuluu kuolla pois. Olet taakka muille. Olet paska. Mene pois muiden elämästä.”

Kyllä, täysin sairasta tekstiä, joka jatkuu vain synkempään suuntaan. Nämä fiilikset, kun itseinho on valloillaan, ovat nujertavia. Uskon, että meitä on monia muitakin, jotka kärsivät samoista ongelmista itseinhon suhteen. Se on kuin pahimman luokan hetkittäinen mielisairaus, jakomielitauti tai muu vastaava. Joskin tämä on vain ajoittainen “paska fiilis”, mikä ei kuitenkaan hallitse minua, tai elämääni.

Olen päättänyt nujertaa sen. Kanavoida ajatukseni, sillä kaikki tämä tapahtuu minun pääni sisällä. On vaikeaa hallita ylitsepursuavaa itseinhoa vastaan, mutta tiedän sen olevan mahdollista, sillä tiedän mikä on totta ja mikä ei. Ajatukset ovat vain ajatuksia, mutta ne nujertavat ja pilaavat päivän satavarmasti. On vaikeaa napsauttaa oma mieli täysin ympäri noina päivinä.

Kanavoin ajatuksia. Kun nämä tulevat mieleeni, nostan asioita ylös, mitkä ovat totta. Kumoan ajatuksia itseinhoani vastaan.

Vastaan väitteisiin, ei, olen hyvä ihminen. Kyllä minulla on ystäviä, jotka rakastavat minua tällaisena mitä olen. Olen ihan tarpeeksi hyvä, en täydellinen. Olen rehellinen ja mukava muille. Olen täydellisen epätäydellinen. Pidän itsestäni. Olen kasvattanut maailman ihanimman ihmisen. Olen uskollinen vaimo. En halua sinun pilaavan minun ja perheeni elämää, mene pois. Huominen on varmasti valoisampi. Et nujerra minua, sillä et ole olemassa, etkä voi satuttaa minua.

Vahvuudeksi käännän, olet inhottavampi kuin kaikki maailman vihaajat. Olet nokkelampi kuin yksikään vihaajani. Tunnet minut, mutta minäpä hallitsen sinua. Olet vain kitisevä ääni pääni sisällä, ja minä päätän miten paljon valtaa annan sinulle.

Et ole mitään, et ole ketään, et tiedä minun vahvuuksiani, koska et ole olemassa. Mikään mitä vihaajani sanovat minulle, ei voi satuttaa minua yhtä paljon kuin mitä minun oma itseinhoni voi.

Valoisat ajatukset ja iloisten asioiden esille tuominen vie kusipäisen itseinhon kauemmaksi. Kanavoimalla positiivista sydämeeni ja ajatuksiini, on se myrkkyä itseinholle. Saan sen pidettyä kurissa, kun tiedostan sen tulevan esiin.

Tsemppaan itseäni, kuin äiti lastaan. En ole mitään sen vahvempaa tai hienompaa, kuin kukaan muukaan. Minulla on monia heikkouksia ja huono itsetuntopäiviä, niinkuin kaikilla meistä. Halusin jakaa näitä ajatuksia teille muille, joilla on samankaltaisia itseinho ongelmia. Kanavoi, muistuta itseäsi kaikesta hyvästä, mitä olet saavuttanut, tehnyt ja hyvistä sanoista, joita muut ovat sinulle sanoneet.

Olet uniikki, olet upea, olet sinä. Kaikki se mitä olet, tekee sinusta arvokkaan juuri sellaisena, kuin olet.

Älä ole itseinhon kylväjä, älä sano pahoja sanoja toiselle, joita hänen itseinho demoninsa voi käyttää myöhemmin hyväkseen. Ole positiivinen ja tuo valovoimaa ympärillesi. Nujerra itseinhon ääntelyt, äläkä kylvä pahaa muille, vaikka itse kokisitkin olevasi täysi luuseri.

Itseinhon nujertamana ihminen muuttuu pikkuhiljaa masentuneeksi, katkeraksi, kateelliseksi, ilkeäksi ja laskelmoivaksi muita kohtaan ja jopa itsetuhoiseksi. Älä ole se ihminen, joka kylvää tätä muihin tai itseesi. Nujerra paha omasta mielestäsi, rakasta itseäsi, saavuta pieniä unelmiasi ja koe onnistumisia. Kun saat onnen ja ilon omasta itsestäsi, et kadehdi muita etkä halua kylvää pahaa muille. Iloitset muiden onnistumisista ja onnesta. Rakasta itseäsi niin voit rakastaa ja vastaanottaa rakkautta.

Olet vahva ja mahtava. Olet pomo oman pääsi sisällä. Anna valta hyvälle ajatusvirralle. Yksikin hyvä sana, voi muuttaa läheisesi päivän. Itseinhon myllertäessä pääkopassa, ulkopuolelta tuleva kaunis sana saattaa nujertaa kaiken pahan toisen mielestä pois. Ole kaikkea muuta kuin sitä, mitä itseinho kertoo sinulta puuttuvan tai vääristyneesti olevan. Ole kannustava itseäsi ja muita kohtaan. Saa muut hymyilemään ympärilläsi kun kylvät hyviä sanoja heihin.

Yhdessä voimme auttaa toisiamme ja samalla vahvistaa hyvää oloa itseämme kohtaan. Kun sinulla on paha päivä, kehu toista, toisen hymy saa sinullekin paremman mielen. Et ole huono etkä saamaton, olethan elossa ja sinulla on kannustava ystäväpiiri ympärilläsi jopa niinä paskoinakin päivinä. Ei ole heikkoa myöntää omia heikkouksiaan, kukaan ei ole täydellinen.

Rakkaudella,

Sini

 

 

 

 

 

 

Kotona taas

Moni teistä kyseli matkalta kuulumisia ja kokemuksista. Kiitos kaikille suuresti. Tässä vastauksia kysymyksiinne:

Olisi mielenkiintoista tietää mitkä maat olivat positiivisia yllätyksiä ja mitkä taas eivät?

Positiivisia oli Sveitsi kaikessa siisteydessään ja täsmällisyydessään. Samoin moni muu paikka, esim. Vegas yllätti minut hienoudellaan mutta samalla sillä, että itse ydin olikin vain pieni kadunpätkä tai kortteli. Luulin sen olevan isompi alueena. New York oli positiivinen ylläri kaikkine ihmisineen, tapahtumaa ja vilinää oli kadut täynnä kellon ympäri.

Negatiivisia kokemuksia oli Egypti, likaisena ja tympeinä ihmisinä yllätti todella. En ikinä mene enää sinne. Toki pyramidit olivat huikea kokemus, mutta kaikki niiden ympärillä tapahtuva roskakasojen lomissa huutelu ja agressiivinen kaupustelu yllätti todella. Samoin Jerusalemin hartaat ortodoksit, kiihko juutalaiset käytöksellään pilasivat täysin oman fiilikseni kaupungin ihmeellisyyksiin liittyen. Lähdin päivää ennen Tel Aviviin mitä oltiin suunniteltu, ihan vain ihmisten takia. Kauppojen valikoimat olivat kaikki hartaille uskovaisille suunniteltuja pitkähihaisia mekkoja ja säkkejä. Tylsä paikka. Negatiivista oli myös Aasiassa oleva monsuuni sadekausi, jossa vietettiin kolme viikkoa. Mistä paikasta jäi parhaat fiilikset? Kaikista jäi jotain uskomattoman upeeta mieleen. New Yorkin koditon 5-kymppinen kehonrakentaja moottorisahamurhaaja naamio naamalla ja tappajanukke repussaan. Tyyppi olikin ihan huippu kun jäätiin juttelemaan hänen kanssaan. Samoin Kambodia ja meidän uusi perheemme siellä. Ystävälliset ihmiset joka kohteessa yllättivät meidät useammankin kerran. Niin ja toki Bronx johon kaikki sanoivat ettei vauvan kanssa kannata valkoisten mennä lainkaan. Bronx oli ihan huippu mesta, koko touhu kadulla oli kuin suoraa elokuvasta.

Minkälaisia hintoja oli tuolla Aasian puolella?

Aasian maista halvin oli Kambodia. Laosissa oli myös halpaa, muttei mitään kummempaa tarttunut käteen, ehkäpä kaupunki oli väärä missä olimme. Vietnam oli äärettömän paljon kalliimpi mitä luulin, oli tympeää kuulla hinnat, jotka olivat suurimmaksi osaksi samat kuin mitä Australiassa. Ravintolalaskut olivat toki puolet pienemmät.

Minkälaisissa paikoissa asuitte?

Asuimme hotelleissa aina 5 tähdestä kahteen. Sekä airbnb, mikä on yksityisen henkilön vuokraama asunto. Ne oli oikeestaan kivoimmat asumukset, koska sijaitsivat ihmisten asutusalueilla, eikä muovisessa turistirysässä.

Missä maassa ja paikassa oli ystävällisin, vieraanvaraisin väki?

Kambodiassa ehdottomasti, vaikkakin saimme äärettömän kivaa kohtelua Vegasissa, Kanadassa, Nykissä, Aasian kohteissa ja Sveitsissä. Ainoa missä oli tympeä kansa oli Israel ja Egypti, sekä Singapore.

Oliko jotain ennakko odotuksia jotka vesittyivät täysin + tai – ?

Monsuunisateiden takia vesittyi monikin suunnitelma sillä tiet olivat tulvan alla, eikä kaupungista päästy lähtemään seikkailulle. Emme myöskään päässeet ihan Matterhornin basecampille, kun polku meni liian vaikeaksi kulkea ja kiipeillä vauvan kanssa. Hyvin lähelle päästiin patikoitua silti, mikä oli ikimuistoista.

Missä Italiassa kävitte – poikkesitteko Sveitsistä rajan yli?

Joo ajettiin alppien läpi ja pyörähdettiin Italian puolella. Huomasimme välittömästi teiden, siltojen ja tunneleiden kunnosta, että emme todellakaan ole enää Sveitsissä.

Miten kuvailisitte Pennyn kokemusta äidin ja isin näkökulmasta maissa, joissa ihmisten käytös oli hyvinkin erilaista ja odottamatonta verraten tuttuun ja totuttuun?

Penny on hyvin sosiaalinen lapsi. Kaikki ihastelivat, koskivat, halivat ja kannuskelivat häntä milloin missäkin. Koko reissun aikana häntä kuvattiin varmasti tuhansia kertoja muiden ihmisten perhealbumeihin ja kännyköihin. Alkoi naurattamaan, kun Penny taputti innoissaan ja esiintyi kameroille kun muut turistit napsivat ja nauroivat hänen kanssaan. Hän on lähinnä ollut ystäviemme keskuudessa ennen reissua tai kotona, joten kaikki tämä väenpaljous oli varmasti hänelle täysin uusi kokemus.

Pennyllä millainen matkavarustus mukana ja puuttuiko jotain tai oliko joku esim. rattaat ihan turhat?

Hänellä oli matkalaukussaan kaikkia vaatekertoja mukana. Osa jäikin pieneksi ja jätimme pusseja hotellin työntekijöille viedäkseen kotiin omille lapsilleen. Rattaat oli huippu, hän kulki niissä joka päivä tyytyväisenä. Hanoissa Vietnamissa rattaat olivat lähinnä vaaralliset liikenteen paljouden vuoksi. Kaikki mitä puuttui tai unohtui jonnekin, ostimme matkalla. Tuttipullot, vaipat, babywipesit, korvikejauho ja tutit olivat ne tärkeimmät. Penny tosin söi samaa mitä mekin, muussattuna.

Kannattaako käydä Jerusalemissa, Betlehemissä ja Cairossa?

Kannattaa ehdottomasti. Betlehemissä oli se talli, jossa Jeesus on syntynyt, sekä kohta jossa seimi oli. Kävi kylmät väreet kun selkä kumarassa astuimme tähän matalaan majaan. Tallin päälle on rakennettu kirkko ja kirkon kellarissa oli tämä talli. Old Jerusalem oli aivan mieletön kulttuuri/ historia kohde. Cairossa oli pyramidit, jotka mielestäni jokaisen tulisi nähdä. Herättää miljoona kysymystä ihmisten juurista ja siitä ketkä täällä olivat meitä ennen, kun näkee ja kokee jotain sellaista.

Teitte hyväntekeväisyyttä siitäkin huolimatta että osa meni huijauksen piikkiin. Lupasitte maksaa lasten koulumaksut, jotka tuntuivat yllättävän kalliilta. Kuinka moneksi vuodeksi sitouduitte kyseiseen asiaan?

Sitouduimme niin moneksi vuodeksi, kuin mitä koulu lapsella kestää, eli noin 10 vuotta. Kallis se olikin, paikallisella tuktuk kuskilla ei ikimaailmassa olisi varaa lähettää lastaan tähän englanninkieliseen kouluun.

Tuliko reissun aikana vastaan asioita, jolloin jouduitte Pennyn takia muuttamaan suunnitelmia (sammakon syöntiä ei lasketa)?

Oikeestaan ainoa, mikä jäi väliin reissussa oli dokaaminen ja biletys. Sen vuoksi näimme ja koimme enemmän, kun oli rahaa sekä virkeä mieli touhuta kaikkea. Grand Canyon oli loistava paikka, mihin emme ikimaailmassa olisi päätyneet, jos olisimme olleet kaksin Vegasissa. Hahaha.

Mikä oli reissunne kohokohta ja menikö lennot hyvin?

Kohokohta oli se, kun olimme vihdoin yhdessä. Monta viikkoa. Saimme parannettua ja puhuttua suhteemme kuntoon. Olimme vaarassa erota ennen reissua. Tämä retki ja aika yhdessä pelasti meidän suhteemme.

Mikä oli haastavinta matkustellessa vauvan kanssa?

Se kun hän ei vielä kävele, miten pitää hänet poissa likaisilta lattioilta ja välttää nuolemasta kaikkea tai laittamasta suuhunsa. Sama kai kuin kaikilla aikuisilla vauvojen kanssa. Tämä ei hidastanut matkamme kulkua kuitenkaan mitenkään. Muuta haastavaa ei oikeestaan ollut kuin aikaerot ja Pennyn unirytmi joka laahasi aina edellisessä aikavyöhykkeessä.

Mikä juttu jäi erityisesti mieleen?

Miljoona juttua. Ehkä se kun Pennyn laskin hotellihuoneen lattialle hetkeksi ilman vaippaa ja johan siihen kyörän päästi, pyörähti siitä vatsalleen ja sohi käsillään sen lattiaan. Hahaha siinä siivottiin ja räkätettiin vedet silmissä. Samoin Pennyn nauraminen mistä on videoklipitkin.

I liked to know who looked after the cows and ur new house which u r building?

Naapurimme hoitivat maatilaamme ja rakennustyömaa oli hollilla reissun ajan.

Rakkaudella,

Sini

P.S Hostaan Suomikasinon Facebook-sivuilla perjantaina 14.9. klo 12-13 lounas live-session, missä voit kysellä tunnin ajan minulta mitä tahansa!

 

 

 

 

 

 

Cambodia

Lensimme Singaporen kautta Siem Reapiin Cambodiaan. Monsuunikausi oli parhaimmillaan päällä ilmankosteuden ollen infernaalinen, sekä lämmön. Paikalliset puhuivat välttävää englantia, mutta saimme kyydin vaivatta hotellillemme. Hotelli sijaitsi noin 5km kaupungin sykkeestä. Toisaalta ihan hyvä, sillä se oli mukavan hiljainen. Allas kimmelsi houkuttelevana ja huone oli kauniisti laitettu kukkakoristeineen.

Rakastin tuktuk ajeluja, nähden kaikkea kadulla tapahtuvaa toimintaa, sekä kokien kaikki tuoksut kasvoille puhaltavassa tuulessa. Huristelimme kömpelöillä hiekkateillä muiden mukana, ilman mitään sen suurempia liikennesääntöjä. Kumma miten kaikki vain soljuvat suuntaan ja toiseen, ilman kolareja.

Angor Wat

Ensimmäisinä päivinä kävimme katsomassa nähtävyyksiä, temppeleitä. Niitä on Pariisin kokoisella alueella noin 70, isompia ja pienempiä temppeleitä. Ajoimme 3h pusikkoon katsomaan Cambodian pyramidia, mikä oli kokemus itsessään. Käsittämätöntä, miten kaikki temppelit oli saatu rakennettua aikoinaan keskelle sademetsiä ja käsin kuulema kaivettu vesialue ympäröimään niitä. Oranssiasuisia munkkeja oli monissa kohteissa, nuoria sekä vanhoja.

Angkor Wat temppeliraunio on äänestetty TripAdvisorin mukaan olevan maailman suosituin turistikohde 2018. Turisteja siellä riittikin. Hienot kaiverrukset seinillä ja joka ikinen kivenmurikka oli kaiverrettu käsin, ilmeisesti naputellen taltoin. Maanjäristykset olivat tuhonneet useimpia temppeleitä, mutta Angkor Wat oli pysynyt ehjänä sen rakennussuunnittelun vuoksi. Tiiliskivet tai murikat olivat epäkeskoja, joten niitä oli järistyksissä miltei mahdoton kaataa.

Rankka historia

Tutustuimme toisena päivänä Tuk Tuk kuskiin nimeltä Sin. Hän tuli ystävällisesti kadulla kysymään, tarvitsimmeko kyytiä. Ajelimme sitten hänen kanssaan koko viikon. Kävimme Floatin Villagessa (kelluva kylä), mikä oli veneistä rakennettu kylä. Jokainen perhe asui veneessä. Oli kauppoja, kirkko, temppeli ja jopa huoltoasema tehty veneiden kansille. Kylässä asui kuulema n.2000 ihmistä. Pakokaasun haju vanhoista veneistä tuoksui ilmassa, sekä erilaiset grillattavat järven elävät. Kylä sijaitsi paikallisella järvellä, mikä oli aivan valtavan iso. En ottanut selvää mikä oli sen nimi.

Kävimme viemässä riisisäkin orpokodin/koulun lapsille, myöhemmin kuullen, ettei se ollut edes Cambodialaisten lastenkoti vaan Vietnamilaisten ylläpitämä huijaus, jossa riisisäkki palautuu orpokodin kauppaan takaisin, seuraavan turistin ostaen sen. Noh, ainakin yritimme auttaa ja lapset eivät näyttäneet nälkää kärsiviltä tai muuten huonovointisilta.

Maamiinamuseo oli koskettava. Oli avartavaa lukea tarinoita ja nähdä miinoja sekä pommeja. Uskomatonta miten paljon kurjuutta tämä kansa oli joutunut kokemaan. Enkä edes tiennyt, että USA oli pommittanut Cambodiaa 10 vuotta, yrittäen estää pohjoisvietnamilaisia kulkemasta etelään Cambodian läpi, Vietnamin sodan aikana. Sosialistisesta maasta kommunistiseksi, oli käsittääkseni sodan syy. Joka tapauksessa 540 000 TONNIA oli Amerikka pudottanut miinoja ja pommeja maahan, viattomien lasten ja siviilien niihin kuolleen tai haavoittuneen.

Samana päivänä kun Ho Tsi Min kaupunki alistui kommunistiseen valtaan, he alkoivat evakuoida ihmisiä kaupungeista pakkotyöleireihin. Kaiken kaikkiaan massamurhien (Killing fields of Cambodia) aikaan tapettiin kolmannes väkiluvusta eli noin 2-2,5miljoonaa ihmistä. Näin meille Sin’in isä kertoili.

Aki Ra oli henkilön nimi joka oli perustanut tämän museon, hän oli joutunut sotilaan kenkiin jo lapsena, taistellen eripuolten joukoissa tappaen puolin jos toisin, riippuen missä riveissä hän seisoi milloinkin. Hän oli kärsinyt nälkää ja tuskaa monta vuotta. Sodan loputtua vuonna -93 hän päätti kerätä miinoja, purettuaan ne osiin, museoon, pois maastosta. Auttaa haavoittuneita lapsia ja orvoksi jääneitä, joita hän löysi miinanraivausreissuiltaan, hylätyistä kylistä. Tästä kodista oli nyt tehty museo ja he keräsivät rahaa miinanraivaustoiminnan jatkumiseksi. Lapset ovat edelleen talossa ja nykypäivän haavoittuneet tuodaan sinne selviytymään.

Aki Ra on kerännyt kunniameriittejä monissa erinäisissä nimityksissä ympäri maailman. Miinoja on Cambodian maastossa vieläkin lukematon määrä ja joka vuosi kuulema satoja haavoittuu niihin. Niitä on löydetty mm. ihmisten takapihoilta, puistoista, kadunvarsilta, poliisiasemilta, koulujen pihoilta jne. Lahjoitimme hieman tähän toimintaan ja jalaton nainen otti sen vastaan ilolla. Kuuntelimme Sin’in juttuja ja elämää reissaten hänen kanssaan ja lopulta hän kutsui meidät tutustumaan hänen perheeseensä, maaseudulle.

Uudet ystävät

 

Se reissu oli mieltä avartava. Hänen isänsä ja äitinsä olivat yli 70 vuotiaita, selviytyjiä massamurhista. Hampaaton äiti hymyili leveästi, kun tuk tuk kaartoi kuralätäkön läpi pihaan. Talo oli kaksikerroksinen hökkeli. Oli yläkerran huone, mikä oli koko talon kokoinen alue, jossa kaikki nukkuivat. Ei ovia tai erillisiä huoneita, patjat olivat rullattuna seinustalle päivän ajaksi. Alakerta oli maalattia, riippukeinuineen ja bambutikuista tehtyineen alustoineen. Tulipesä ja vesiämpärit kippoineen ja kuppeineen, olivat keittiö aluetta. Takapihalla oli hedelmäpuut, yrtit ja muut syötävät kasvit, minulle viidakon näköisenä ryteikkönä.

Äiti halasi ja toivotti tervetulleeksi. Naiset alkoivat kokata sammakkoa ja kalaa ja kanaa, harmaassa liemessä. Riisi keittyi hauduttaen sitä kattilassa ja me tutustuimme sillä aikaa tiluksiin.
Ruoka tuoksui hyvältä. Oli kuivattua muurahaista mausteeksi, täytettyä sammakkoa hedelmä dipillä, harmaata keittoa missä ilmeisesti oli kanaa ja kalan pää iloisesti hymyili minulle. Syötiin riisiä ja maistelimme edellä mainittuja antimia, perheen seuraten tapahtumaa. Tätejä, serkkuja, heidän lapsiaan, naapureita ja kaikkia alkoi kerääntymään talolle. Jokainen halusi tavata meidät.

Työ riisin takana

Pääsimme lehmäkärryjen kyydillä riisipelloille. Halusin ymmärtää, miten paljon työtä vaatii yksi kulhollinen riisiä. Kyselin innokkaana Sin’in isältä riisistä, Sin’in tulkaten. Kuulema yhdessä korressa on noin 70-100 riisin jyvää. Riisi käsin kasvatetaan, yksi jyvä noin 20cm kertaa 20cm alueelle vesipeltoon. Jyvästä itää 7-10 uutta kortta, jotka käsin poimitaan nippuina. Puntti kasvaa pellossa 3-5kk riippuen riisin ja maaperän laadusta.

Sota-aikana hänen vanhempansa määrättiin pelloille töihin 12h vuoroihin. Riisit erotettiin korresta lehmien kävellen niiden päällä, murskaten korret. Riisit sitten korjattiin talteen maasta. Nykyisin monissa paikoissa kaikki käy koneitse, mutta monet kylät vielä vaalivat perinteitä ja työllistävät paikallisia.

Orjatyönä riisi kannettiin yhteen paikkaan, josta se lähetettiin muualle, mutta orjat itse saivat syödäkseen vain riisin keitin vettä, missä saattoi olla pari jyvästä lillumassa. Orjuutettu kansa työskenteli joko armeijalle, tai pelloilla, nähden nälkää joka päivä. Nääntymykseen tai luoteihin kuoli satoja tuhansia ihmisiä, samoin Sin’in sukulaisia.

Isä kertoi heidän olleen leireissä. Joka aamu pakkotyöhön patistettuina. “Jos et lähde pellolle, ammun sinut”, oli joka päiväinen uhkaus, kiväärin osoittaessa kasvoja. Hän oli nähnyt kuolemaa paljon. Heille ei annettu yhtäkään lomapäivää, saati kunnon ateriaa vuosiin. Kuumuus on infernaalinen kesäaikaan, eikä juomavettäkään heille tarjottu, joten he hörppivät vettä pellosta. Hän sanoi hymyillen leveästi: “söimme kuin siat”, tarkoittaen että he söivät maasta mikä ikinä oli syötävää, banaanin lehdistä jyviin ja hyönteisiin.

Hän kertoi vauvojen kohtalosta, missä ne tiputettiin talojen katoilta niskoilleen maahan. Ihmiset tapettiin puukepeillä hakaten ne kuoliaiksi, jottei mene luoteja hukkaan. Lapset ja aikuiset, kaikki lahdattiin järjestäen, ilman armoa. Vain ja ainoastaan tarkoituksena saada kommunistinen yhteiskunta.

Hyvä kiertämään

Päätimme päivän aikana yllättää Sin’in kertomalla hänen perheen läsnäollessa, että aiomme maksaa hänen kahden lapsensa koulutuksen. Hän purskahti ilon kyyneliin ja oli silmin nähden äärettömän huojentunut. Hän kertoi hänen suurimman pelkonsa olleen, että lapset kasvaisivat ilman koulutusta kerjäläisiksi kaduille.

Kävimme tutustumassa seuraavana päivänä Western School- kouluun, mikä noudattaa Amerikkalaista kansainvälistä koulutusohjelmaa. Lapsille opetetaan Kiinan kieltä ja englantia. Koulu maksaa yhdelle lapselle n. 800€ vuodessa. Sisältäen oppimateriaalit ja koulupuvut. Itselle tuli hyvä mieli, kun sai auttaa oikeasti apua tarvitsevaa ihmistä. En ole koskaan uskonut järjestöihin, näkien heidän vuositulojaan ja kuullen monen toiminnan olevan hyvin hataraperäistä. Me maksamme koululle suoraan ja näin ollen lapset saavat meidän kauttamme paremman tulevaisuuden muuttuvassa Cambodiassa.

Reissu oli kaiken kaikkiaan mahtava. Viidakko, temppelirauniot, paikalliset ihmiset ja paras päivä Sin’in perheen parissa jättivät sydämeeni pysyvän jäljen. Meillä on nyt perhettä Cambodiassakin ja tulemme pian uudelleen. Kiitos ja nähdään pian.

Rakkaudella,

Sini ja Stuart

 

Sveitsi

 

Lensimme Frankfurtin kautta Zürichiin, vuokrasimme Jeepin ja ajoimme Interlakenin alueelle. Alppikylään, missä valtava vuoristo saartoi kylän reunoja ja keskellä kaupunkia oli valtava turkoosi järvi. Näky oli uskomaton hiekkaisten aavikkojen jälkeen.

Vihreys ja vehreys oli ylitsepursuavaa. Kaikkien kaksikerroksisten hirsitalojen ikkunoita koristi punaiset ja valkoiset pelargoniat sekä Sveitsin liput. Pihat olivat kauniisti hoidetut, kadut puhtaat, autot pestyinä ja hymyilevät paikalliset valmiina auttamaan milloin minkäkin asian kanssa. Katukuvassa ei näkynyt roskan roskaa. Lenkkipolkuja meni ristiin rastiin tiheään metsikköön ja jokaisen tien viertä reunusti polkupyörille tarkoitettu kaista. Näytti siltä, että koko kansa oli päättänyt ylläpitää maansa puhtaana ja arvostaa puhdasta luontoa.

Selvitimme paikallisten kanssa, että maanviljelijöille itseasiassa maksetaan vehreiden viheralueiden nurmikon leikkuusta vuorenrinteillä, se selitti hyvin ylläpidetyt laidunalueet. Jok’ikinen nurmi alue oli ajettu siistiksi ja puut leikattu muotoonsa, tiet tasaiset ja tunnelit ,sillat, virheettömässä kunnossa. Oli virkistävää vain ajella päivät pitkät autolla ristiinrastiin maata ja jopa piipahtaa Italian sekä Lichensteinin puolellakin.

Eron siisteydessä huomasi välittömästi tullessamme Italian rajojen puolelle. Törky ja epäsiisteys oli silmiin pistävää Sveitsiin verrattuna. Hinnat olivat kovat. Kaikki maksoi paljon, hiukan enemmän kuin Suomessa, mutta verrattuna maihin joista tulimme, ero oli huomattava. Stuart oli vuokrannut ensimmäisiksi öiksi airbnb mökin, eli yksityiseltä henkilöltä heidän mökin majoitukseksi. Emme löytäneet tietä mökille välittömästi, ja hän joutui kolkuttelemaan vieraiden talojen ovia, kysyäkseen tietä. Lopulta mökki löytyi, hevosen paskakasan vierestä, ai että mä repesin.

Mökki oli pieni tallihenkilökunnan majoitusmökki. Se sijaitsi cowboy tallilla, joiden omistajat olivat ammattilais cowboy ratsastajia, mitaleja ja palkintoja oli joka seinä täynnänsä. Rakastuin siihen paikkaan. Pennyn kanssa kävimme aamulla tervehtimässä kahta aasia, Max ja Moritz olivat heidän nimensä. Silitimme hevosia ja annoimme heinää. Omistajapariskunta oli erittäin mukava ja toivottelivat meidät lämpimästi tervetulleiksi tuoreiden kanamunien kanssa. Istuimme iltaa, grillaten makkaraa, katsoen auringonlaskua sen maalaten alpit vaaleanpunaisiksi. Tuore ruoho tuoksui tuulessa ja maatalon eläinten ääntelyt loivat ihanan kotoisan tunnelman.

Seuraava lokaatio oli mökin jälkeen 5 tähden hotelli Lichtensteinissa. En pitänyt sen kliiniydestä, vaikkakin ihan jees hotelli olikin. Se sijaitsi bisnesparkissa ja kaikki toiminta tapahtui self service tietokoneitse, ei henkilökuntaa. Sanotaan, että Lichtensteinissa ihmisten keskiverto tulot ovat maan väkilukuun nähden korkeinta luokkaa maailmassa, en silti erottanut tätä katukuvassa. Tylsä pieni kaupunki/maa jonka ajoi päästä päähän miltei tunnissa, voin olla toki väärässäkin.

Ajoimme auton parkkiin monessa paikassa ja nappasimme alppijunan tai tuolihissin, käydäksemme alppikylissä, joihin ei autolla saanut/voinut ajaa lainkaan. Oli uskomatonta nähdä miten ihmiset elävät näissä pienen pienissä yhteisöissä, vuorten huipulla, täysin omillaan. Kauniit maisemat eivät loppuneet missään vaiheessa reissuamme. Kävimme kiipeämässä Matterhornin vuoren base campille. Meni noin 4 tuntia suoraa ylämäkeä, siinä sai selluliitti kyytiä kerrakseen. Penny nukkui Stuartin kantaessa häntä rintarepussa koko matkan. Pysähtelimme napsimaan kuvia ja ihastelemaan korkeuksia. Vaatemerkki North Face on tämän vuoren pohjoisen sivun vaikeusasteen mukaan nimetty, vain muutama on päässyt huipulle sitä kautta kiiveten. Sillä reitillä on kuollut satoja kiipeilijöitä. Me kapusimme vain ensimmäiselle leirille asti ja minulta meinasi henki lähteä jo siinä huhkiessa.

Zürickin kaupunki oli viimeinen kohteemme kaikkien alppipäivien jälkeen ja koin kaupungin olevan vain tylsä, kaunis kaupunki. Kävelimme sen ympäri ja ihastelimme kauniisti pidettyjä puistoalueita, sekä kauniita vanhoja taloja, mutta siinä se sitten olikin. Sveitsiin jos haaveilet meneväsi, vuokraa auto ja aja. Näet niin paljon ja koet uskomattomia juttuja ajoreiteillä milloin minnekin. Suosittelen erittäin lämpimästi. Me aiomme palata varmasti alppikyliin. Kiitos nam!

Rakkaudella,

Sini

 

Thank you Switzerland. By far the most beautiful country I’ve ever seen, we will be back for sure.

Posted by The Bonds Family 007 on Tuesday, August 14, 2018

Jerusalem, Israel

Lensimme Tel Avivin kentälle aamuyöstä. Lentokoneet eivät kuulema lennä Kairosta suoraan Tel Aviviin, vaan jengi pomppaa Ateenan läpi, niin myös me. Kairosta Ateenaan ja sieltä Israeliin. Ubereitä ei Israelissa ole, joten nappasimme bussin. 1,5h bussimatka sujui kivasti Jerusalemiin.

Historian äärellä

Ensimmäisenä päivänä kävelimme vanhan kaupungin muurien sisään, pitkin Via Dolorosaa ja ihastelimme suut ymmyrkäisinä käsittämätöntä paikkaa. Käytäviä, rappuja, tunneleita ja pienen pieniä kujia oli kilometrikaupalla joka suuntaan. Kaupunki oli kuin linnoitus, jonka sisällä oli eri sektorit eri uskontokunnille. Juutalaiset, muslimit, kristityt ja armenialaiset, kaikki samassa linnoituksessa omine pyhine kohteineen. Oli raamatun, koraanin ja tooran (vanhan testamentin) lukijoita, sekä monet muut. Valtava moskeija piti sisällään kiven murikkaa, jonka juurelta Muhammad oli noussut taivaaseen, kuulema siivekkään hevosen selässä. Oppaamme kertoi samaisen kiven olleen kuulemma kristinuskossa se kivi, josta Jumalan luomistyö aloitettiin, jos nyt ymmärsin oikein. Kiveä pääsee katsomaan ainoastaan muslimit, eli me emme nähneet tätä maailman luomistyön alkukohtaa, sillä muslimit olivat omineet sen Muhammadin lentävän hevosen vuoksi. Kysyin tietysti, että kukakohan tämän kiven ja näiden tarinoiden todenmukaisuuden voisi varmistaa, siihen ei tullut vastausta.

Okei eli siitä kivestä alkoi kristittyjen luomiskertomus ja muslimien lentävät hevoset, selvä se. Kaikkea ei saa kyseenalaistaa. Noooh, juutalaiset eivät liittyneet siihen mitenkään, vaan heidän uskomuksensa mukaan Messias on vielä tulematta, vanhan testamentin sanat ovat heidän olemisensa perusta ja näin ollen kiharretut pulisongit, naisten päässä olevat ruskeat peruukit, koko vartalon peittävät kansallisasun näköiset mekot ja miehillä otsaan ripustetut kirjat nauhoineen, mustat tyynyt kainaloissa ja karvahattu yli 40 asteen helteessä, on täysin ymmärrettävää. Itkumuurin äärellä naisilla oli oma “karsina” ja miehillä omansa. He itkevät ja rukoilevat kolmatta temppeliä tulevaksi, siihen samaiseen paikkaan missä se moskeija sijaitsee. Naisten alueella oli hiljaista, miesten puolella tanssittiin ringissä huudellen jotain lauluja sekä rallatuksia, osalla kiväärit selässä. Messiasta he rukoilevat tulemaan, Jeesus se ei kuulema todellakaan ollut.

Ymmärsin, että he rukoilevat itkumuurin äärellä päivittäin nyökytellen päitään ja noudattaen tarkkaan mitä omituisimmilta kuullostavia vanhan testamentin ohjeita. Kysyin kahdelta nuorelta juutalaiselta, voisinko esittää pari kysymystä mielenkiinnosta heidän uskontoaan kohtaan, miksi heillä on pitkät pulisongit, vastaus oli, siksi koska se lukee kirjassa. Okei, no miksi ne pitää kihartaa, siksi koska se lukee kirjassa. Kysyin, oletteko koskaan kysyneet mikä tarkoitus niillä on ja miksi niin pitää tehdä, vastaus oli, emme. Okei, no lopetin ihmettelyni siihen. Asia kunnossa.

Ensikohtaaminen ääriuskovaisten juutalaisten kanssa

Jerusalemin juutalaiset olivat hyvin vanhoillisia, ääriuskovaisia, ylimielisiä ja erittäin epäkohteliaita oman kokemukseni mukaan. Heidän tukkapulisongit oli kiharrettu putkiloiksi roikkumaan korvien edessä ja päätä peitti musta lierihattu. Musta aamutakin näköinen takki oli päällä jokaisella ja tismalleen samanlainen musta puku, ikään katsomatta. Nuorilla pikkupojilla oli kipat ja pulisongit. Juutalaiset kulkivat ryhmissä kaduilla, eivätkä noteeranneet muita tien käyttäjiä, saati kohdistaneet minkäänlaista kontaktia, vaikka kysyit apua tai tietä. He saattoivat jopa tuijottaa sinua kohden ilman minkäänlaista tarvetta kommunikoida, koin sen outona.

Penny meinattiin kaataa rattaissa kaksi kertaa juutalaisnaisten kävellessä tahallaan liian läheltä rattaita. Heitä ei yksinkertaisesti kiinnostanut tulla muiden ihmisten kanssa toimeen, ovathan he kuulema Jumalan valitsema kansa. He eivät nai muiden uskontojen ihmisiä, vain juutalaisia. Juutalaiseksi synnytään, kukaan ei kuulema voi kääntyä juutalaiseksi. Oman kokemukseni mukaan nämä kyseiset vanhoillisjuutalaiset olivat töykein ja ylimielisin ihmisjoukko, mihin olen ikinä eläessäni törmännyt. Inhotti suoraansanottuna liikkua kaduilla Jerusalemissa. Kyylääminen ja epäkohteliaat mulkaisut ohi kävellessä oli jatkuvaa. He eivät luoneet kontaktia, mutta silti heillä oli kova tarve kyylätä epäkohteliaasti. Koin olevani ns.toisenluokan kansalainen, vaikka olin pukeutunut peittäviin konservatiivisiin hillittyihin vaatteisiin, kunnioittaakseni heidän kulttuuriaan.

Vessajonossa he kävelivät kaikkien eteen, jotka eivät olleet juutalaisia. Sanoin kuuluvaan ääneen, ettenkö minä muka seiso jonossa vauvan kanssa, että menen vuorollani ennen heitä ja se on saletti. Nainen katsoi minua päästä varpaisiin ja puuskahti pyöräyttäen silmiään. En ollut uskoa hänen käytöstään. Ääriuskovaiset fanaatikot taitavat kaikki olla jonkinsortin kusipäitä, uskonnosta riippumatta.

Läheltäpiti tilanne

Paikalliset muslimit olivat äärettömän ihania. He auttoivat kaikessa ja olivat äärimmäisen ystävällisiä. Taksikuskimme oli palestiinalainen muslimi, joka asui perheineen (12hlö) Jerusalemissa. Hän kertoi Palestiinalle kuuluvan, Gazan alueen olevan saarrettuna jo 23 vuotta. Sinne ei pääse kukaan, eikä sieltä pääse kukaan pois. Israel haluaa vallata alueen omiin nimiinsä ja he eivät halua antautua.

Israelissa Palestinan toinen alue oli West Bank, mihin kuului Jeriko ja Betlehem, joissa kävimme. Kun kävimme Jerikossa, oli sinä samaisena päivänä ollut ampuma välikohtaus siellä isossa moskeijassa, mitä olimme juuri käyneet ihmettelemässä hetkeä ennen. Tapauksessa ei ollut kuolonuhreja, mutta monia pahasti loukkaantuneita. Moskeijassa oli ollut rukoushetki ja kun ampuminen oli alkanut, kymmenet tuhannet olivat rynnistäneet ulos. Vältimme tilanteen muutamalla tunnilla.

Tietullit tulivat tutuiksi ja koska kuskimme oli palestinalainen, jolla oli Israelin kilvet autossa, joku erityislupa, ei hän joutunut tarkastuksiin rajan ylityksissä. Armeijan viranomaisia aseineen oli joka puolella kymmenittäin. Kuski kertoi eilen 17 vuotiaan Palestiinalaisnuoren joutuneen ammutuksi tietullissa, kun oli syntynyt jotain sanahelinää. Aseistettu Israelilainen viranomainen oli kylmäverisesti ampunut nuoren tietulliin ja sanonut selitykseski, turvallisuusriski.

Ei siis ihme, että tämä alue on lomakohteissa punaisella lipulla merkitty. Palestiinan alueella en silti huomannut yhtään minkäänlaista bolemiikkia tai sotatilaa. Ihmiset olivat ihanan lämpimiä ja ruoka oli hyvää. Hinnat olivat huomattavasti halvemmat kuin Jerusalemissa ja kokemukseni palestiinalaisista oli paljon positiivisempi. Kuskimme kertoi Israelin ja Palestiinan rajalla kulkevan sähköaidan koko matkalla, eikä sitä voi ylittää. Palestiinan kilvissä olevaa autoa ei voi ajaa Israelin puolelle, joten työssä käyvät jättävät autot rajalle, kävelevät rajan yli tietullin kohdalla ja ottivat toisen autonsa, millä ajavat töihin Israelin puolelle. Gazan alueella tällainen järjestely ei ole lainkaan mahdollista. Kuski kertoi hänen sukulaisien olevan Gazassa, eikä hän ole nähnyt tai kuullut heistä 23 vuoteen.

Vierailut pyhissä paikoissa

Jerusalemista jäi mieleen moni asia. Uskonnon nimissä on helpottavaa kristittynä, vaikken kirkkoon kuulukaan, tietää ettei minun tarvitse lunastaa paikkaani taivaassa tai Jumalan suojeluksessa millään. Minun tarvitsee vain uskoa. Muissa uskonnoissa kokemukseni mukaan näyttää olevan vaihdantatalous. Minä teen kaiken tämän näiden ohjeiden mukaan, jotta pääsen lähemmäs Jumalaa, lunastan paikkani paratiisissa. Kristittynä ei tarvitse uhrata tai tehdä mitään päästäkseen taivaaseen, vain usko riittää.

En itse kuulu kirkkoon enää, en näe sen antavan minulle mitään mitä tarvitsen. Jumalani on läsnä elämässäni ilman mitään vaivannäköä ja lokerointeja. Minä en tuomitse muita, Jumala tuomitsee. Kiitos siitä, sillä en haluaisi nähdä noin paljoa vaivaa päivittäin, ollakseni Jumalani arvoinen.

Pyhistä paikoista jäi mieleen ristiin naulitsemiskohta, mihin oli rakennettu paikallinen bussiasema. Siinä samaisessa kohdassa mitä ilmeisimmin oli se paikka, missä Jeesus ristiinnaulittiin. Kiitos bussiaseman, se toi mukavan tunnelman surullisen kuuluisalle kohteelle. En oikeastaan edes osaa sanoa, oliko se kohta surullinen, vai iloinen, sillä ristiinnaulitsemisen vuoksihan me kaikki olemme pelastetut synneistämme, eli mitä ilmeisimmin pitäisi olla hyvin kiitollinen että näin on.

Kastoimme Pennyn pään pyhässä Jordanin virrassa, jossa Jeesus sai kasteen aikoinaan. Kävimme Jeesuksen synnyinpaikassa, mikä oli silloinen talli. Paikalle oli nyt rakennettu kirkko ja sen kellarissa oli syntymäpaikan kohdalla metallinen tähti lattiakivessä, sekä seimenkohta merkittynä maahan. Ihmiset jonottavat päivittäin jopa kolme tuntia, päästäkseen katsomaan tätä. Me pääsimme jonon ohi, koska meillä oli Penny mukana.

Kävimme Jeesuksen ylösnousemisen temppelissä, jossa lattialla oli kivilaatta mistä hän oli noussut kuolleista taivaisiin. Kävimme haudassa minne hänen ruumiinsa laskettiin ristiinnaulitsemisen jälkeen. Hautaluola sijaitsi puutarhassa, kallioon kaiverretussa kammiossa. Oviaukolla oli ollut vierivä kivi, mikä oli siirretty syrjään, Jeesuksen kuoleman jälkeen kolmantena päivänä. Kokonaisuudessaan kaikki uskonnon asiat saivat syvemmän merkityksen ja oli äärettömän mielenkiintoista käydä näitä historiallisia kohteita läpi.

Lopputunnelmat

On helpottavaa olla kristitty tänä päivänä, kun näkee muiden uskontojen äärettömän kurinalaisen ja säädöstetyn elämänmallin. Oli järkyttävää kokea paikallisten juutalaisten käytös, olin äärettömän yllättynyt sillä minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä heistä ihmisryhmänä. Sain erilaisen kuvan muslimeista, mitä minulla oli Suomessa olevista kehittynyt. Nämä paikalliset muslimit olivat äärettömän ihania. Meitä kaikkia on moneen junaan, on positiivista huomata olevan niin montaa eri sorttia eri ihmisryhmissä.

Jerusalem, jäät mieleeni kauniina historiallisena kohteena ja toit Jumalani lähemmäs minua. Kiitos.

Rakkaudella,

Sini

 

 

 

 

 

 

Egypti oli shokki

Laskeuduimme aavikolle aamusta ja ajoimme uberillä hotellille, joka sijaitsi 74km päässä, ihan pyramidien vieressä. Parvekkeelta näkyi isoin pyramidi jylhäänä patsaana ja eri kellonaikaan sen pinta näytti erilaiselta. Hotellimme oli viiden tähden Marriott Mena House. Allasosasto ja ruoka sekä palvelu oli aivan ykkösluokkaa. Kaikki muu olikin sitten aivan jotain muuta.

Ahdistavat kojumyyjät

Aamulla lähdimme aikaisin rattaiden kanssa helteessä kävelemään pyramidi-alueen porteille, jotka sijaitsivat ihan hotellimme vieressä. Portilla oli sekatavarakauppa ja kymmeniä egyptiläisiä miehiä kuhisemassa erilaisten ehdotustensa kera. Kaikki halusivat myydä jotain ja keskustella hinnoista. Ahdistavaa oli heidän tarpeensa koskea Pennyn hiuksiin ja käsiin. Pidin käsidesin rattaissa ja putsasin hänen käsiään usein, jottei hänelle tullut pöpöjä, tiedä minkälainen hygienia taso paikallisilla on. Ystävälliset ihmiset muuttuivat salamana raivokkaiksi ja pettyneiksi, jollet ostanut heidän tarjoamiaan asioita, esim rannekoruja, kelloja, laukkuja tai retkiä.

Hevosajelulla pyramideille

Päädyimme hevosaitauksen viereen porttien sisäpuolella. Hiekka pöllysi tuulessa ja muoviroskat olivat muodostaneet polkuja hiekassa. Hevoset olivat laihoja ja heillä kaikilla oli pahoja hiertymiä antiikinaikaisista rattaista, joissa turisteja kuljetetaan kuulemma 7-16 välisenä aikana solkenaan. Tuntui pahalta, mutta muuta vaihtoehtoa ei meille annettu. Alueelle ei kuulema saanut kävellä. Hyppäsimme porukalla kärryyn ja otimme muutaman askeleen eteenpäin, kunnes alkoi neuvottelu hinnasta. Oli tarjolla kolme erilaista reittiä, tietysti ne myytiin sillä saarnalla, ettei olisi mitään järjenhäivää ottaa muuta kuin kallein mikä oli tänään tosin erikoistarjouksessa ja vain meille. Hinta oli yli 100€ per nokka. Siitä sitten tingattiin +40 asteen helteessä, ihon liimautuessa hevoskärryn tuolin selkänojiin. Onneksi kärryssä oli katto varjona ja kastelin Pennyn kauttaaltaan juomavedellä, viilentääkseni hänen ihoaan. Isin neuvoma kikka. Toimi äärettömän hyvin sekä vauvalla että meillä. Vaatteiden kuivuessa, ihon pinta viileni mukavasti. No hinta saatiin tingattua 70€, sopu saatiin sillä ilveellä, että tyttäremme silmät olivat siniset.

 

Noooh, ratsastimme kärryillä muoviroska viidakon läpi Mena kylään, kohti pyramideja. Hassua että ne näyttivät olevan ihan vieressä, mutteivät sitten kuitenkaan. Ratsastusretki kesti kylän läpi noin 20min. Kylä oli hökkeliä hökkelin perään ja kerjäläisiä sekä roskaa täynnä. Keskeneräiset rakennukset olivat verotussyistä kuulema. Joka kerta kun pysähdyimme, oli joku tuputtamassa jotain kokkaretta tai pyytämässä rahaa. Pyramidit olivat kauniit kaikessa yksinkertaisuudessaan. Oli uskomatonta katsoa niitä niin läheltä. Ne sijaitsivat kukkulalla ja kaupunki laaksossa. Aikaa ennen kaupungin tilalla oli virrannut vuolaana Niilin joki.

Pyramidien sisään pääsi ryömimällä tunnelin läpi ylä ja ala-viistoon. Haudat sijaitsivat kivilaareissa mitä ilmeisimmin. Isoimman pyramidin keskelle kun kapusin, ymmärsin kuinka äärettömän vaikea oli ne rakentaa. Täysin käsittämätöntä. Yksi kivi pyramidissa painoi oppaan mukaan yli 5000kg ja kiven koko oli miltei ihmisen mitta. Miten ihmeessä ne oli rakennettu? Ilmanvaihtotunnelit kulkivat pieninä neliön muotoisina reikinä läpi pyramidin ja kuulema suurin osa pyramidien sisällöstä on täysin kenenkään tietämättömissä. Eli kukaan ei oikeastaan tiedä miten ne on rakennettu, kuka ne on tehnyt tai mitä niiden sisällä on, käsittämättömät monumentit. Oli henkeäsalpaavan jännittävää päästä pyramidien sisään ja nähdä muutkin ympäristössä olevat hautakammiot kaikkine seinämaalauksineen. Kannattaa katsoa videoklipit Facebook sivuillamme Thebondsfamily007.

Karmiva jokiristeily

Samaisena iltana menimme Niilin joki-risteilylle. Karmiva kokemus kaikkineen. Kiinalaiset tunkivat paattiin bussilasteittain. Buffet-pöytä oli katettu kauniisti, mutta kun he ilmoittivat sen olevan auki, kiinalaiset rynnistivät kahmimaan kaikista laareista sekä sormin, että kauhoin, raapien pinnat kakuista ja maistellen ruokia laarien äärellä laittaen osan takaisin. Ruoka oli huonoa, kylmähköä ja toisin sanoen halpaa ja vanhentunutta. Perunavuoka tuoksui ummehtuneelle kellarille ja liha oli sitkeää kuin auringossa näivettynyt häpyhuuli. Henkilökunta ei puhunut englantia, eikä retkeä parantanut musiikkiesitys, jossa englannin kieltä taitamaton pariskunta koittivat huutaa mikrofoneihin Peter Andreen Living la Vida Locaa kolmen diskovalon vilkkuessa taustalla. Kiinalaiset riehaantuivat karaokeen ja lauloivat lyhyitä otteita nuotinvierestä rock-asenteella. Laulajamies osoitti minulle No woman No cry kappaleen, mikä oli suloista kylläkin. Vene lipui Niilin virtaa auringon jo laskeuduttua mailleen.

Kaupungin valot kimmelsivät veden pinnassa kauniisti. Löysimme tiemme ulos kannelle, jossa vietimme lopun kahden tunnin risteilystä. Tahmea kokolattiamatto tarttui läpykkäisiin, matkallani vessaan. Joku oli juuri yrjönnyt pönttöön, jättäen hommat lillumaan. Paperia oli vedetty koko rulla lattialle ja haju oli silmiä kirvelevä. Pieni kiinalainen nainen tunki jonon ohi itsensä vessaan minun vuorollani. Siinä me sitten seisoimme samaan aikaan, hänen pestessä käsiään ja minun vaihtaessa vaippaa Pennylle. Nainen työnsi minut kädellä syrjään ottaen paperia kuivatakseen kätensä ja ulostautui ovi paukkuen. Lukitsin oven ja hoidin asiani loppuun. Oven avatessani, kukas se siinä seistä toljotti näyttäen neljää sormea minulle. Se pieni kiinalainen. Aloin nauraa kiukun puuskaiselle aasialaiselle, joka vilahti takaisin vessaan. Edelleenkään en ymmärrä, miksi näille reissun kiinalaisille ei ollut kukaan opettanut käytöstapoja.

Money money money

Vihdoin pääsimme paatista pois ja takaisin hotellille. Seuraava päivä meni nukkuessa univelkaa. Pennykin nukkui vieressäni miltei 12h. Hän on ollut niin reipas koko retken ajan, syöden juoden ja leikkien milloin missäkin. Hänen kellonaikansa on edelleen Australian ajassa, joten uni tulee kun on sen aika. Eipä se ole meidän menoa haitannut.

Opin, ettei kannata jutella kenellekään, kaikki haluavat sinulta jotain. Vänkäämisessä, ettet halua ostaa jotain, menee aina hetki. Älä koske mihinkään, ellet halua ostaa sitä, moni vetoaa siihen “kun koskit jo niin nyt ostat”. Hymyile ystävällisesti ja jatka matkaa. Älä anna ihmisten tulla liian lähelle, näpistelijöitä on liian paljon väen tungoksessa. Cairossa on 30miljoonaa ihmistä ja miltei jokainen on vailla elantoa. Ole siis varuillasi äläkä tartu ensimmäiseen tarjoukseen.

Egypti jäi taakse kolmen päivän jälkeen, enkä voisi suoraan sanottuna olla helpottuneempi, päästessäni pois täältä. Jopa lentokentälle saapuessamme, bussikuski nousi autosta ja repi laukkumme kärryihin. Sanoimme, että hoidamme itse. Hän väen vänkää halusi ajaa kärryt terminaaliin. Pysähtyi keskelle terminaalia, käsi ojossa sanoen “give me money”. Sanoimme, että olisimme hoitaneet ihan itse, että No money. Hän toisti käsi ojossa kiivaasti mantraansa. Me nappasimme kärryt ja sanoimme bye bye, johon hän vastasi kiroamalla meidät kättä heiluttaen.

Tullitarkastusjonossa, mies otti laukun ja nosti hihnalle, Give me money jälleen kerran. Eipä herunut hänellekään. Saimme kiroukset niskaamme jälleen. Vaipan vaihto vessassa, nainen ojensi hymyillen paperia kun kuivasin Pennyä ja tivasi käsi ojossa Money money money, kun sain vaipan takaisin. Sanoin vaan, että Bless you ja kiitos ja näkemiin. Ei koskaan enää Egyptiin.

Rakkaudella,

Sini Ariell

 

 

 

 

 

 

Canada

Lentomme saapui aikaisin aamulla. Olimme vuokranneet talon seurueellemme. Stuart oli bestmanina parhaan ystävänsä häissä ja vietimme viikon sulhasen vanhempien ja ystäväpariskunnan kanssa. Talo sijaitsi Calgaryssä ihan keskustan liepeillä. Kaupungilla oli kahden viikon kestävä Stampede festivaali. Sanovat sen olevan isoin ulkoilmatapahtuma maailmassa. Cowboy hatut, huvipuisto, bändit ja erilaiset ruokakojut kutsuivat ihmisiä ympäri maailmaa. Kävimme kiertämässä festarit ja maistamassa jos minkäkin moista rasvassa friteerattua herkkua, kuten hampurilaista, jäätelöä, juustoa, vaahtokarkkeja, oreo-keksejä…kuka friteeraa Oreo keksejä?! Näemmä kanadalaiset…

Hotellin upgrade

Vuokrasimme auton ja ajelimme vuoristossa sijaitsevaan Banff nimiseen kaupunkiin. Kaupunki oli turistirysä, kaunis alppi-henkinen ravintoloineen ja huviloineen. Talvi aikaan mesta on erittäin suosittu laskettelijoiden keskuudessa. Kotimatkalla pysähdyimme Emerald Lake-nimiselle järvelle. Vesi oli turkoosin kirkasta ja henkeäsalpaavan kauniit vuoret ympäröivät vehreää maisemaa. Sain napattua kuvan hääparista kanootissa. Seuraavina päivinä oli polttareita, häät ja shoppailua.

Ajoimme viimeisenä päivänä aavikolla ja pysähdyimme pikaisesti siellä sijaitsevaan Intiaani Casinoon. Paikalliset ja hotellin omistaja kutsuivat sitä tuolla nimellä ja hotelli oli täynnä muinaisia natiivien tekemiä käsitöitä, sekä julisteita leffoista joita alueella sekä casinolla oli kuvattu. Tunnistettavimpana oli Anthony Hopkinsin tähdittämä The Edge, jonka itseasiassa olimme juuri katsoneet kotona ennen lähtöä. Ajelimme samoissa maisemissa, se oli uskomatonta. Hotellin johtaja käveli parkkipaikalle perässäni, kun olin hakemassa vaippoja. Hän kysyi, olenko Sini. Sanoin kyllä. Hän kertoi respan tyttöjen tunnistaneen minut siitä meidän hääohjelmasta Australia’s Cheapest Weddings, ja näin ollen halusi tarjota meille sviitin, uima-altaan käyttöömme, sekä illallisen ilmaiseksi. Otimme videoklipin hauskasta sattumasta ja tytöt halusivat nimmarit ja selfieitä. Nauroimme tapahtumaa ystäviemme pudistellen päitään.

New York

Canada jäi taaksemme seuraavana päivänä, kun suuntasimme kohti New Yorkia Vancouverin kautta. New Yorkissa hotellimme oli Broadwayllä, Time Squarella, 45th Streetillä. Kaikki kadut ovat yötä päivää täynnä ihmisiä. Kaupat auki kellon ympäri ja hälyytysajoneuvojen kiljuvat sireenit ja vilkkuvat valot tulivat hyvinkin tutuiksi viikon aikana. Ensimmäisenä päivänä kävelimme pitkin Time Squaren katuja ihastellen vilskettä. Ihmisiä oli tuhansia ja jokaisella kiire jonnekin. Meitä oli vastassa ystäväporukka, jonka kanssa Stuart matkusti Thaimaassa silloin kun tavattiin 2015. Lisan kattoterassilta oli huikeat näkymät Empire State buildingille ja kävimme myös toki turistinähtävyydet läpi: 9/11 muistomerkillä, Rockafella centerillä eli top of the rock niinkuin he sanovat. Se on se korkea näköalatorni mistä on rakennusvaiheessa napattu se mustavalkoinen valokuva missä rakennusmiehet istuvat korkealla pylvään päällä. Kävimme lautalla tsekkaamassa Vapauden patsaan ja nautimme erilaisissa ravintoloissa maukkaita illallisia. Penny maisteli mukana ja nautti rattaissa katujen hulinasta. Kävimme myös Bronxissa, sekä Harlemissa ihan vain siksi, koska monet sanoivat ettei sinne kannata mennä lainkaan. Minä halusin käydä katsomassa millaisista paikoista oli kyse. Metrossa matkalla Bronxiin veljet lauloivat vanhoja biisejä aamun matkustajille. Olimme ainoat lakanan valkoiset ihmiset koko metrossa. Monet ihastelivat Pennyn sinisiä silmiä ja vaaleeta tukkaa. Sanoin heille Pennyn olevan niin valkoinen, että hän loistaa pimeässä, se nauratti monia. Bronxin mäkkärissä paikalliset naiset antoivat jälkiruokiaan ja muutaman lelun Pennylle. Vastaanotto meitä kohtaan oli täysin erilainen mitä meille oli uskoteltu. Meitä ei puukotettu eikä halveerattu lainkaan. Ihmiset kaduilla juttelivat meille ystävälliseen sävyyn, kehuen tatskojamme ja punaista tukkaani. Minä ihastuin siihen mestaan. Harlem oli miltei samanlainen, mutta vähemmän jengiläisiä ryhmissään, pauhaavaa räp musiikkia tai espanjan kielen kuulemista.

Baseball

Kävimme myös katsomassa Yankeesien baseball matsin Metsiä vastaan. New Yorkin top 1 Yankees hävisi muutamalla pisteellä. Koko stadioni oli täynnä, 55 000 ihmistä. Tunnelma oli henkeä salpaava. Oli pakko ostaa se pehmust

ettu käsi minkä sisään oma käsi laitetaan ja t-paita ihan vaan huvin ja urheilun vuoksi. Ulkopuolelle kun lähdimme pelin jälkeen kävi hauska sattuma. Eräs poikaporukka huusi kovaan ääneen, kuinka yksi heistä oli Metsin kannattaja, että kuka haluaisi tulla läimäyttämään häntä, niin eikös siitä vierestä löytynyt eräs harmaa hapsinen mummo joka käveli vasten Metsin kannattajaa ja latasi lintsarin hänen poskeensa. Kaikki nauroivat kippurassa, sekä hän että mummo ja muut. Annoimme viimeisenä päivänä Pennyn vanhoja vaatteita kodittomalle äidille, joka istui kadun kulmassa, sekä loput kolikot niitä tarvitseville. New York oli huikea. Tulemme tänne uudestaan

Rakkaudella,

Sini Ariell

Las Vegas

Luulin, että reissu Las Vegasissa tulisi olemaan hankala, ottaen huomioon, että mukanamme oli pieni lapsi. Viisi päivää meni hujauksessa ja meillä oli todella hauskaa! Casinolle ei toki voitu mennä pelaamaan, eikä bilettää, mutta tuli tehtyä kaikkea muuta huippua. Olimme The Venetian hotellissa sviitissä. Saimme pinnasängyn Pennylle. Huone oli valtava. Casino oli hotellin alakerrassa ja ravintolat auki yötä päivää. Allasosasto oli neljännessä kerroksessa.

Ensimmäisinä päivinä jetlag oli valtava, meillä kaikilla. Unirytmiksi muodostui Pennyllä 03.00-10 yöunet. Ei sinänsä haitannut sillä kaupunki kuhisi elämää kellon ympäri. Kävelimme Las Vegas Bulevardia pitkin ja katselimme ihmisiä ja valoja. Ihmiset ihastelivat iloista vauvaamme ja jäimme suustamme kiinni kaikkien kanssa. Kaupat oli täynnä ostettavaa, mutta koska reissumme on vasta alussa, laitoimme budjetin Vegasiin.

Ajoimme Grand Canyonille 5tuntia per suunta. Pysähtelimme pikku kylissä ja ihastelinme luontoa. Aavikko oli monivärinen ja kuumuus oli vaaravyöhyke rajoissa. Näimme paljon kylttejä joissa sanottiin yli 10 min on liikaa +50 kuumuudessa. Se oli kuin sauna. Saavuimme kanionille myöhään iltapäivästä, jolloin lämpötila oli tippunut reilusti. Maisemat oli henkeäsalpaavat. Kanionin suuruus oli mykistävä. Otimme upeita kuvia Amadastoren, Muotiputiikki Helmen ja Disturbin asuissani. Pennykin poseerasi Stuartin sylissä iloisena.

Lentomme oli peruttu Las Vegasista Calgaryyn. Odotimme kentällä kolmisen tuntia, sitten koneessa tunnin, jonka jälkeen palasimme takaisin kentälle. Saimme kyydityksen oksettavaan motelliin. Ilmastointi ei toiminut, eikä valot. Motelli oli juuri kuin vanhoista leffoista, missä joku tapetaan huoneeseen ja piilotetaan ruumis jääkoneeseen. Nauroimme koko tapahtumaa istuessamme motellin aulassa. Saimme myös tutustua lennollamme oleviin ihmisiin ympäri maailmaa. Oli loistavaa jakaa omituinen kokemus heidän kanssamme. Odotin huoneessamme olevan halvat jouluvalot ja pyöreä sänky joka toimii kaukosäätimellä. Haha. Yö meni leikittäessä Pennyä ja aamulla 05 lähdimme takaisin kentälle. Lento saapui puolilta päivin Calgaryyn ja siitä alkoi seuraava kohteemme, Kanada.

Penny oli tosi ihanasti koko Vegasin reissun eikä lennotkaan näyttäneet häntä häiritsevän liioin.

Rakkaudella,

Sini Ariell

 

 

 

 

 

 

Vierailijabloggaajamme Sini Ariell on suuntaamassa maailmanympärys matkalle! Lue matkavalmistelut alta.

 

 

Matkalle lähdetään n-y-t nyt!!!
Edessä on maailmanympärys matka. Ensimmäisenä etappina Las Vegas.
Pakkaamisessa oli ongelmia, kun menemme niin erilaisiin lämpötiloihin ja oloihin reissun aikana. Pakkasimme kevyesti, jotta voimme tarvittaessa, eli most definitely, ostaa jotain kohteista.
Rokotukset käytiin tarkistuttamassa ja päivittämässä. Penny sai extra rokotuksia flunssaan ja A-hepatiittiin. Kaikki muu hänelle olikin jo annettu.

On jännä nähdä, miten retki alkaa, millaisia olemme reissun alussa, aikana ja loppusuoralla. Tämä on jotain, mitä en ole koskaan kuullut kenenkään tehneen, matkustaneen maailman ympäri 0-vuotiaan kanssa. Varmasti niitä perheitä on, mutta minun korviini ei ole kantautunut yhtäkään tarinaa.

Meillä on siis 9kk vanha tytär matkalla mukana. Minä ja mieheni päätimme tehdä tämän reissun ja niin se nyt sitten vihdoin tehdään pikku lisukkeella.
Matka on kestoltaan 2kk ja vie meidät näihin lokaatioihin: Las Vegas, Kanada, New York, Egypti, Sveitsi, Israel, Jordan, Singapore, Kambodza, Vietnam, Laos. Kotiin tulemme Syyskuun ensimmäinen päivä.

En tiedä, mitä edes odottaa reissulta. En ole sisäistänyt tätä koko asiaa työkiireiden ja hektisen elämäntilanteen vuoksi. Lähden suht rennoin ottein matkalle.

Meitä on varoteltu, peloteltu ja jopa uhkailtu lastensuojelu ilmoituksilla, kun viemme tyttäremme valitsemiimme kohteisiin. Maailma on upea ja ihmisiä me kaikki olemme kaikkialla. En viitsi uskoa, että elämä vauvan kanssa pitäisi olla pelkkää kotona hummailua. Me teemme meidän perheen kanssa mitä me parhaaksi näemme, tuli siihen kannustusta tai ei. Elämää jää niin paljon elämättä, jos jää kuuntelemaan ulkopuolisten jurinaa.

Me halutaan jakaa reissu kaikille teille meidän Facebook sivuilla nimeltä The Bonds Family 007. Sinne tupsahtelee pari klippiä viikossa, missä mennään milloinkin. Kiitos yhteistyökumppaneillemme myös!

Haluan tässä samalla kiittää ihan älyttömän paljon kaikkia tukijoitamme, ystäviä ja perheitämme. Olemme saaneet tänne niin paljon kivoja ja ihania lahjoja ja ruisleipää, salmiakkia sekä kortteja ja muistamisia. En voi muuta kuin kiittää lämpimästi teitä kaikkia kaikesta. Teidän tukenne tänä vauva-aikana minulle, on ollut erittäin tärkeää. Lämpimät sanat ja jatkuva kannustaminen pysymään omana itsenäni, todella auttaa ja antaa uskoa siihen, etten ole sen enempää hirviö kuin kukaan muukaan. Kiitos viesteistä, niitä on luettu kyyneleet silmissä. Kiitos herkkukoreista ja käsitöistä. Olette uskomattomia!
Olin somelakossa syystä, että halusin lopettaa oman riippuvuuteni kännykän jatkuvaan rämppäämiseen. Se on nyt loppunut osaltani ja koen sen antavan paljon positiivista energiaa sekä aikaa päivässä. Minuun saa edelleen yhteyden fb messengerin välityksellä.

Olen kiitollinen kaikesta. Vaikea alku pienen Pennyn kanssa on kääntynyt pelkäksi iloksi. Nyt toki soimaan itseäni, kun olin niin rikki poikki ja väsynyt. Usein sitä kokikin, että kuka tahansa olisi varmasti parempi äiti hänelle kuin minä. Parhaani tein, enkä koskaan tule katumaan avaamaani keskustelua äitien väsymyksestä. Se on perseestä. Nauroin oman äitini kanssa, miten jonain päivänä pikku Pennylle syntyy lapsi ja voin hänen kanssaan jakaa fiiliksiä. Niin se elämän kiertokulku vaan menee. Pysy aitona. Pysy rehellisenä. Olet tärkeä. Olet uniikki sinä.

Rakkaudella,

Sini Ariell

Aluksi luulin, että saisin vieroitusoireita, mutta yllätykseksi, en edes kaivannut sitä. Toisaalta monia juttuja ja tapahtumia ystävien elämistä menetin, kun en ollut kartalla mitä kenellekin kuuluu. Koin olevani vapaampi oman elämäni suhteen. Haluan kiittää kaikkia tuesta ja ymmärryksestä. Kiitos, että annoitte minun olla offline. Nyt olen takaisin tavoitettavissa.

Olin enemmän läsnä elämässä ja kokemuksissa, kun en katsonut kaikkea kameran linssin läpi. Ystävien kanssa käydyt kahvittelut ja keskustelut käytiin ilman jatkuvaa kännykän tsekkailua. Olin stressittömämpi ja voisin jopa sanoa onnellisempi. Elämästä ei hävinnyt ketään, olin kuitenkin jatkuvassa yhteydessä messengerin välityksellä ystäviini, en vain jakanut sosiaaliseen mediaan itsestäni mitään. Rauhallisuus palasi arkeen ja tuntui että päiviini tuli tunteja lisää aikaa. Oli ihana tulla ja mennä, kun kukaan ei tiennyt mitä tein ja missä olin. Huvittavaa sanoa näin, sillä itsehän minä tätä tietoa jaoin itsestäni aiemmin.

Tämän kokemuksen jälkeen olen aika varma, että aion jatkaa tällä tyylillä jatkossakin. Fanisivujani, sekä joitain postauksia toki alan jälleen päivittää, mutten siinä mittakaavassa mitä aiemmin. Blogia kirjoitan jatkossakin, ihan pelkästään oman mielenterveyteni vuoksi.

Somesta poissa oleminen teki minusta paremman ihmisen. Pennyn kasvua ja niitä kaikkia pieniä juttuja aloin arvostaa huomattavasti enemmän, enkä kokenut syyllisyyttä siitä, että jätin häntä huomioimatta, näpytellässeni kännykkää.

Ystäväni Jaana kyläili Ausseissa

Hain hänet kentältä ja siitä alkoi kolmen ja puolen viikon mittainen loma. Me kiersimme ystävien sekä sukulaisteni luona. Maattiin rannalla, käytiin toki shoppailemassa ja hoidimme pikku Pennyä yhdessä. Jaanakin alkoi rentoutumaan, kun ei ollut järkyttävää aikataulua joka suuntaan. Oli ihanaa, kun joku ystävistäni pääsi vihdoin jakamaan kanssani minun uusia elämänkuvioita.

En päässyt kasinolle sisään!

Ajoimme roadtripin toiseen osavaltioon, Queenslandiin Gold Coastille. Retkellä oli mukana anoppini, Penny, minä ja Jaana. Nappasin meille 5 tähden hotellin Surfers Paradisesta meren rannalta, jossa vietimme kaksi yötä. 22 kerroksen parvekkeelta näkymä oli huikea merelle. Kaupoissa tuli juostua ja napsittua kuvia rannalta. Kävimme ulkona lauantaina, ajatuksena piipahtaa Gold Coastin kasinolla. Baarin ja yökerhon jälkeen ajattelimme käydä pelaamassa hetken blackjackiä. Yritys hyvä kymppi. Kävelimme sisäänkäynnille, kun meidät pysäytettiin turvamiesten puolesta. He antoivat radiopuhelimeen koodikielellä jonkun numerosarjan ja pyysivät ystävällisesti odottamaan sivussa. Kohta paikalle tulikin kasinon vuorenkokoinen turvapäällikkö kertoen ystävällisesti, että heillä on näkyvien tatuointien peittopakko. Eli pääsisin sisään, jos voisin peittää kaikki näkyvät tatuointini. Hän katsoi minuun ja alkoi nauraa ystävällisesti. Nauroimme kaikki. Kysyin häneltä, että millähän nämä kaikki peittoon saisi, burkhalla ja käsineillä. Hän nauroi kanssani ja sanoi, että on erittäin pahoillaan, muttei voi päästää minua sisään. Huomasin jonossa tatuoitujen henkilöiden kaivaen käsineitä, peittääkseen käsitatuointeinsa. Säännöt on säännöt, joten mitäpä sille sitten voi. Meidän osavaltiossa, ei missään ole tatuoinneistani ollut haittaa, joten tämä oli ensimmäinen kerta tämän sortin kohtelulle.

Nauroimme tapausta monien baarin asiakkaiden kanssa ja monet olivatkin hyvin yllättyneitä syrjinnästä. Itse en jaksanut aiheesta nostaa sen enempää meteliä, minua vain nauratti. Jonon ihmiset huusivat “discrimination”, syrjintää samalla kun meidät saatettiin ulos.

Tämä asia herätti minut, varsinkin nuoria asiakkaita kohtaan, olemaan valistava tämän asian suhteen. Älkää ottako tatuointeja nuorena, harkitsematta, näkyville paikoille sillä ne voivat todellakin aiheuttaa harmia tulevaisuudessa. Itse otin omani aikuisiällä, harkitusti, mutteipä käynyt mielessäkään, että joutuisin ulos kasinolta niiden vuoksi. Hyvin omituinen tapaus. Onko sinulle koskaan käynyt vastaavaa?

Maailmanympärimatka lähestyy

Olemme nyt aikeissa täyttää mieheni pitkään harkitun unelman. Maailmanympärimatkan perheenä. Olimme aikeissa kiertää Aasian, ennenkuin tiesimme minun olevan raskaana. Nyt suunnitelmat on lyöty lukkoon 16 maan kiertueelle. Lentoliput ja hotellit on valittu ja matka alkaa 2.7 ja kestää Syyskuun alkuun.

Yhteistyökumppaneita haemme tällä hetkellä mukaamme ja kuvaamme videoblogia koko reissustamme. Voitte seurata jännittävää matkaamme Facebookissa @thebondsfamily007 sivuilta ja seuraavaan blogiin kerron tarkan matkasuunnitelman.

Jännittävää kesän alkua kaikille!

Rakkaudella,

Sini Ariell